tiistai 29. maaliskuuta 2011

Postia!

Tulihan niitä lappusia viimeinkin, jotka matkustivat mutkan kautta ensin Kiimingistä Suomussalmelle ja viimein Suomussalmelta tänne meidän postilaatikkoomme Oulaisiin! Nimittäin käyttökokeiden pöytäkirjat...

19.3.2011 Kiiminki, Aarnivalakiat
Ylituomari: Eija Hakkarainen
Koeluokka: REKÄ-YLE



BLACK HAPPIES VICTORIA "GINI"

1. Ajo-osa:
a) käännökset oikeaan ja vasempaan 5/5 (koira kääntyy käskystä)
b) täyskäännös 5/5 (koira kääntyy käskystä)
c) tien ylitys 5/5 (tien ylitys tapahtuu käskystä)
d) koiran pysähtyminen 5/5 (koira pysähtyy käskystä lähes ilman jarrua)
e) liikkuvan ajoneuvon kohtaaminen 4/5 (ohitus tapahtuu häiriöttä)
f) toisen valjakon kohtaaminen 3/5 (koira suhtautuu toisen valjakon kohtaamiseen liian pelokkaasti tai liian kiinnostuneesti)
g) koiran yleinen hallittavuus 3/5 (koira on altis häiriölle)
h) työskentelyhalukkuus 10/10 (koira työskentelee koko ajan)

2. Tottelevaisuusosa:
Ajaja käskee valjakon paikalleen ja pysyttelee itse sen läheisyydessä. Kokeeseen osallistuvan koiran on oltava paikallaan viiden (5) minuutin ajan.
Pisteet: 5/5 (kokeeseen osallistuva koira pysyy paikallaan)

Yhteistyökyvyn ja käyttäytymisen arviointi
Käyttäytyminen ja yhteistyökyky arvostellaan koko koesuorituksen ajan.
Pisteet: 10/10 (koira on avoin ja työskentelee yhdessä valjakon muiden koirien kanssa häiriöttä.)

Pisteet yhteensä: 55/60, tulos: REKÄ-YLE1, kiitettävä

BLACK HAPPIES VERONICA "WIIMA"

1. Ajo-osa:
a) käännökset oikeaan ja vasempaan 5/5 (koira kääntyy käskystä)
b) täyskäännös 5/5 (koira kääntyy käskystä)
c) tien ylitys 5/5 (tien ylitys tapahtuu käskystä)
d) koiran pysähtyminen 5/5 (koira pysähtyy käskystä lähes ilman jarrua)
e) liikkuvan ajoneuvon kohtaaminen 4/5 (ohitus tapahtuu häiriöttä)
f) toisen valjakon kohtaaminen 3/5 (koira suhtautuu toisen valjakon kohtaamiseen liian pelokkaasti tai liian kiinnostuneesti)
g) koiran yleinen hallittavuus 2/5 (koira on altis häiriölle)
h) työskentelyhalukkuus 8/10 (koira työskentelee katkonaisesti mutta tottelee ajajaa)

2. Tottelevaisuusosa:
Ajaja käskee valjakon paikalleen ja pysyttelee itse sen läheisyydessä. Kokeeseen osallistuvan koiran on oltava paikallaan viiden (5) minuutin ajan.
Pisteet: 5/5 (kokeeseen osallistuva koira pysyy paikallaan)

Yhteistyökyvyn ja käyttäytymisen arviointi
Käyttäytyminen ja yhteistyökyky arvostellaan koko koesuorituksen ajan.
Pisteet: 10/10 (koira on avoin ja työskentelee yhdessä valjakon muiden koirien kanssa häiriöttä.)

Pisteet yhteensä: 52/60, tulos REKÄ-YLE2, hyvä


Wiiman tulos jäi yhden pisteen päähän ykköstuloksesta joka lievästi sanottuna kismittää, mutta jospa ensi kerralla sitten :) Ginin ja Wiiman ero oli vain vaivaiset kolme pistettä. Tästä onkin hyvä jatkaa kesällä sertin metsästyksellä. Wiimalle seuraava tavoite on uusia käyttökoe ja hankkia ykkönen, Ginin kanssa jatketaan johtajakoiratreenillä.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

10 x epäonnistunut rekiretki

Huhhuh!

Ensimmäinen vetolenkki sitten rekikokeiden jälkeen. Koulupäiväkin oli menny päin prinkkalaa ja katselin aurinkoista taivasta; kuinka ihanaa onkaan lähteä piristämään itseään käyttämällä koirat aurinkoisessa talvisäässä vetolenkillä, kamera tietysti mukaan lukien. Mutta kuinkas kävikään...

1. Koirat odottivat valmiustilassa reen eessä matkaan lähtöä."Mennään"- käskyn jälkeen lähdettiinkin lupaavaan kiitoon pihamaalta mutkat suoriksi-menetelmällä. Eipä ehditä edes tielle asti kun koirat yhtäkkiä viilettävät liinat matkassaan edellä. Siellä ne juoksivat rallia ees taas seisingin kanssa oranssit liinat vain vilkkuen, ihme kyllä kauaksi eivät lähteneet. Ja minähän huusin.

2. Pienen houkuttelun jälkeen tyttäret juoksivat kuin höyryjunat minua kohti. Tosin näin heti Gini-kusipään (kusipääksi sitä on tapana sanoa ja ihan syystä :D) ilmeestä, että kiinnihän se ei aio antaa. Niimpä olin valmiina hyppäämään ja hieman liian myöhään tein melkoisen mahalaskun koirien vain vilahtaessa ohitse. Maassa siinä noiduin- jälleen, ja eikun ylös uuden yrityksen kera. Vielä kahdesta kolmeen kertaa yritin ja ns. neljännellä kerralla metsästin rakit vihdoin valjastettavaksi uudelleen reen eteen. Joku naru liinoja kiinnittäessä oli epähuomiossa jäänyt ulkopuolelle ja siksi koirat pääsivät irti.

3. Noh, eikun uudella startilla matkaan, ehditään edetä n. 20 helevetin metriä ennenkuin kameralaukku sisältöineen lentää about 10 metriä takasinpäin. Tiesin että taas oli hihna löystynyt. Jarru pohjaan ja taas itsensä irrottaminen reestä ja kamera kyytiin.

4. Vihdoin päästään pidempi tiensuora eteenpäin eli huikeat 200 m (joka taitaa jäädä lenkin pisimmäksi pätkäksi pysähtymättä ja koirat vetävät hyvällä temmolla.) Kohta katson kun jousto roikkuu ihmeellisesti koirien juostessa. Sitä ei ole kiinnitetty ollenkaan. "Voi perkele!", ja taas jarru pohjaan. Olin parkkeerannut reen pyörätien puolelle- tietystikkin, vaikka hiekotus oli ankara kera paljaan asfaltin.

5. Viimein varmistettuani, että liinavärkit ovat oikein annan koirille "takaisin" käskyn ja palaamme autotien puoleen. Lähtö on räjähtävä ja jälleen ehdimme mennä muutamakymmen metriä kun Gini ilman käskyä päättää kääntyä vasempaan tutulle pyörätielle. Ensin yritän turhaan karjumalla ilman jarrua saada koirat pysähtymään ihanan karhealla asfaltilla ja tunsin kun muoviset reen jalakset rispaantuivat alla. Ja eikun tunnollisesti jarru pohjaan. Eihän siinä auttanut kuin seisingistä pitäen ohjata koirat oikeille raiteille.

6. Taas mennään muutamakymmen metriä ja vihdoin ollaan siinä kohti mistä olin suunnitellut reitin vasta alkavan. Oikealle puolelle oltiin tehty kelkkareitti ja yritin siinä sitten koiria siihen suuntaan ohjata. Eihän ne mitään tajua ja siinä me täysin keskellä tietä pelleillään, minä koirat ja reki. En edes muista miten sain ohjattua kaikki sinne, mutta sinne päästiin kuin päästiinkin.

7. Seuraava ongelma olikin viereisessä talossa (jossa viikoittain käydään kyläilemässä) tutut ja einiinhiljaiset koirat, joista tietysti oli pientä häiriötä. Koirat siis käytännössä juoksivat pää kääntyneenä vasemmalle ihan ulkona urista. Jälleen minä noiduin, karjuin, raivosin ja olisin pomppinut tasajalkaa jos se silloin olisi ollut mahdollista. Eikun taas kädestä pitäen ohjaamaan oikealle uralle, kaiken kukkuraksi itse upposin lantiota myöten lumeen joka oli uran ulkopuolella turhan pehmeää.

8. Taas mennään, mutta joudun pettymyksekseni toteamaan että ura on liian pehmeä. Pysähdyn ottamaan muutaman (kerrankin) onnistuneen kuvan ja yritän vielä vähän jatkaa matkaa. Naapurin koirat huutavat takanapäin ja koiria niin kovasti kiinnostaisi mennä sinne. Sotkevat vielä liinat ja seisingitkin eivätkä tajua ollenkaan mitä tarkoittavat käskyt "mennään" ja "eteenpäin".

9. Kun vihdoin saan koirat liikkeelle ja etenemme ehkä huimat 15 metriä niin päätän kääntyä kannoillani. Ja yhtäkkiä sitä vauhtia tuleekin taas lisää, tässä vaiheessa saadaan jopa vedettyä MELKEIN koko uran pätkä siinä URALLA ennenkuin ollaan naapurin koirien kohdalla ja melkoisessa upotuksessa untuvahangessa...

10. Taas tulee tienylitys vaihe ja yritän saada tytöt kääntymään kotiinpäin vasemmalle, tätä lenkkiä kun ei tarvitse kestää yhtään pidempään. Gini haluaakin jatkaa suoraan ja vasta siitä vasemmalle jotta voitaisiin vielä vähän tuhota reen jalaksia hiekoitetulla tiellä. Taas jarrut vinkuu ja seisoskellaan keskellä autotietä. Jalankulkijoita kulkee huvittuneena kun minä huidon reen takana yrittäen käyttää käskyjä vasen, takaisin, ei, suoraan, hyvä, ei hyvä, perkele, saatana ja helevetti. Vielä kerran ohjaus oikealle tielle, kymmenen metriä, taas pysähdys ja viimein juostaan kotitielle, jossa vielä kerran törmään keuloineen päivineen lumipenkkaan. Kunnes vihdoin- kotona ♥

Lenkin pituus oli ehkä 2,5 km joka on ehkä lyhin koko talvena tehty vetolenkki. Aikaa, turhautumista ja kirosanoja tuhlaantui sitäkin enemmän. Analysoin tätä sillä, että koirat eivät olleet 5 päivään päässeet vetämään ja energiaa oli liiaksi asti tuhlattavissa. Lisäksi matkassa oli omaa töppäilyäni ja epäjohdonmukaisuutta. Joskus siis voi näinkin hyvin epäonnistua, niinkuin minulle eilen ja jälkeenpäin kyllä nauroin räkäisesti tapahtuneelle :) Muutama kuva sentään onnistui:



tiistai 22. maaliskuuta 2011

Koirat kotona taas!

Tieto koirien kotiinpaluusta tuli ihan puuntakaa kun halukas kuski ilmoittautui  lähtijäksi. Eikait siinä muuta kuin perseet penkkiin ja menoksi! Matka oli uuvuttava ja paikoin pitkiä pätkiä tiet olivat huonossa kunnossa huonosta säästä puhumattakaan. Katille päästyämme ja kahvipöytään tietysti ensimmäisenä istuuduttuamme oli hupaisaa katsoa kun karvanopat istuivat Juhan päällä joka taas makasi sohvalla. Tämän lisäksi Ginin piti vielä nuolaista Juhaa poskesta, että minä varmasti näen kuinka leppoista siellä mahtaa olla! * roll eyes
Toinen huvittava tilanne oli kun Kati avasi oven päästääkseen omat poijjansa pihamaille... Mitä tekevät meidän tytyt? Juoksevat mahdollisimman kauas ovensuusta tietysti :D Kyllä minä katsoin että mitä se tämä tämmönen on olevinaan.
Karu totuus kuitenkin oli, että nyt tämä koirien luksuselämä loppuu ja arki palaa maisemiin. Koirat konttiin, viimeiset kiitokset ja halit Katin kanssa vaihdettiin ja autoon läks. Tämmöset pannat se Kati-täti vielä laitto kassiin:


Matka oli yhtä helvettiä huonon sään vuoksi, yksi autokin oli pyörinyt pöpelikköön melkoisella vauhdilla sen ulkomuodosta päätellen, joten sai olla todella varovainen. Kotiin pääsimme hengissä ja koirat juoksivat suoraan etuovelle... Otimpa ne täksi yöksi sisälle kun lyhyestä varotusajasta johtuen en ollut saanut tarhasta lumia ja paskoja kerättyä. Lunta siellä on varmaan lähemmäs metrin verran...

Tyytyväisenä ja hymyillen tässä kahvikuppi vieressäni katson matkasta väsähtäneitä rinsessojani... ♥




P.S. Nyt on kuvagalleriaankin päivitetty koirille omat sivut, kannattee käydä kattomassa ! :)

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Gini ja Wiima- hähtäh, ketä ne o?




Tässäpä vastaus...

1.3.2009 Saapuivat nämä kaksi natiaista meidän mieltämme virkistämään ja pitämään meidät kiireisinä. Samalla sitä oppi hieman hermojen hallintaakin, kun pari ensimmäistä viikkoa Gini ei osannut muutakuin rääkyä ilman mitään syytä. Pahinta oli, että neiti tartutti saman taudin pikkusiskoonsakin, joka oli kuin enkeli kotiin saapuessaan. Itse asiassa Gini on tarttuttanut kaikki huonot tavat Wiimalle, edellisen lisäksi kiipeämisen, kaivamisen, kerjäämisen ym. Ollaan monesti perheen kesken ihmetelty miten erilaisia persoonia voi samasta pentueesta syntyä. Alkujaankin nämä kaksi olivat kuin yö ja päivä luonteeltaan vaikkei tästä kuvasta heti niin uskoisikaan:

Siivosin paskoja tarhasta ja tälla tavalla tytöt mua kahto...

Pentuna näytti kovasti, että Gini olisi ns. lauman pomo joka rökittää Wiimaa ihan 6-0. Iän myötä on saanut huomata jotain ihan muuta. Wiima tiputtelee miespuolisiakin kopin katolta eikä Gininkään enää auta urputtaa... Gini myös alistuu vieraille koirille helpommin kuin Wiima. Ihmisten kanssakin on alkanut mennä tähän suuntaan. Muisteloja taas pentuajoilta, joissa voi taas miettiä kuka rökittää ja ketä ;)





 Gini se on!


Alunperin puhe oli vain yhdestä koiranpennusta. Kun Gini syntyi kolmantena, siihen asti ainoana narttuna- olin jo päättänyt että tämä on minun koirani. Pentueeseen syntyi neljä harmaata urosta, kaksi punaista (joista toinen oli Wiima) ja Gini ainoana mustaana lampaana. Gini oli paitsi ainut mustavalkoinen, mutta omisti myös lyhimmän karvapeitteen. Kaikille muille pennuille on tullut isältään perittynä varsin runsas peitinkarva- mikä mutaatio lie sitten Giniin iskenyt. Tyttö oli myös ylivoimaisesti äänekkäin ja vilkkain. Minulle sanottiinkin, että tuon kanssa olet vielä ongelmissa :D Toistaiseksi ollaan molemmat selvitty hengissä...

No miten oisi Wiimaki?



Wiima ei kiinnostanut minua 3-4 vk:n ikäisenä ollenkaan. Se oli minusta omituinen. Muiden pentujen leikkiessä Wiima oli jäänyt jonnekkin mukavuusalueelle istumaan ja seuraamaan vierestä. Ei se oikeastaan arka ollut, vain älyttömän flegmaattinen. Tai sitten ajatteli olevansa muiden yläpuolella ja liian kypsä sisarustensa leikkeihin niinkuin tänä päivänä voisi analysoida :P Päätös siis tuntui helpolta Ginin voitoksi. Kotona meillä oltiin kinasteltu pistein 2-2. Isä ja minä halusimme Ginin ja äitini, sekä pikkuveljeni liputtivat Wiiman puolesta. 
Mitä sitten tapahtui? Sitä en vieläkään tiedä mutta paria viikkoa ennen luovutusta (kun usein kävin pentuja koplaamassa) aloin huomata Wiimassa selviä muutoksia. Otin sen mukaani ulos pentukopasta ja nyt tyttö näytti ihan uutta luonnetta. Päätös ei ollutkaan niin helppo. Sisko taas meinasi että voisin ottaa molemmat. Tyrmäsin ajatuksen saman tien seinään. Uskomattominta oli, että vanhempani olivat samaa mieltä siskoni kanssa- ihmiset, eritoten isä, jotka vastustivat viimeiseen asti ylipäätänsä koiran ottamista! Minä olin se viimeinen joka vastusti nyt näitä kahta pentua. Etsin tietoa riskeistä ja hyödyistä. Punnitsin, mietin ja mietin. Päätös oli tehty, molemmat muuttavat meille!



Päätökseni johti mielenkiintoiseen kritisointiin: eläinrääkkääjä, hullu, ahne, typerä, "olisit ees ottanu nartun ja uroksen eri pentueista..." Koiratkaan eivät eläisi täysikasvuisiksi kun tappavat toisensa. Tässä sitä ollaan edelleen kahden koiran omistajana ja kaikki hengissä. En kiistä etteikö virheitä oltaisi tehty ja paljon. Virheistä oppii vaimitensenmeni? Totta puhuen voisin jatkossakin ottaa kaksi pentua yhtä aikaa, minusta kun siihen ei ole mennyt niin tuplasti rahaa ja aikaa kuin ihmiset minulle naamat punaisina jaksoivat väittää. No, menneet ovat menneitä- aina olen sanonut, että pääasia on, kun tietää itse missä mennään :)

Black Happies Victoria "Gini"

pennusta...

aikuiseksi.

Ginin luonne on yhä ja edelleen varsin energinen, aina täynnä toimintaa. Perhettä kohtaan se on hyvin ystävällinen ja kunnioittava (tosin ulos irti päästessään kaikki kunnioitus häviää ja koira katoaa kuin pieru saharaan). Vieraille ihmisille saattaa olla aluksi hyvinkin välinpitämätön. Koiralaumassa tyttö alistuu melko helposti, vaikka kauempaa saattaa yrittää näyttää kovanaamalta ;)

Veto on meidän ykköslajimme, harvoin näkee päiviä, että Gini olisi haluton lähtemään rekiretkelle! Tytöllä on aivan mahdoton kilpailuvietti, normaaleilla remmilenkeilläkin huuto pääsee jos pikkusisko kävelee edempänä :D Gini on juossut lähinnä pyörässä ja vauhtiparissa, mutta viimesyksynä ja tänä talvena Suomussalmella on otettu myös johtajakoiratreeniä. Syksyisin ja keväisin huristellaan rollaattorilla, talvisin klassisella puureellä.
Gini sai Kiimingin Aarnivalakiasta 19.3 tulokseksi REKÄ-YLE1 rekikoirien käyttökokeesta.



Toinen mitä harrastetaan aktiivisesti tai lähinnä kesäisin on nuo näyttelyhommat, Gini on niissä pärjännyt oikein mainiosti. Yleisesti ottaen suomalaiset ovat tykänneet Ginistä enemmän kuin ulkomaalaiset. Vielä yksi serti uupuu, jota lähdetään metsästämään ensi kesänä/syksynä. Kalenteriin sitten enemmän tietoa niistä. Tässäpä tulokset:

09.05.09 Pentunäyttely Kannus, PEK2 KP, Tuomari: Merja Ylhäinen
09.01.10 KV Kajaani, JUN EH JUK1, Tuomari: Tino Pehar
22.05.10 RN Oulainen, JUN ERI JUK1 PN1 ROP, SERT, Tuomari: Leni Finne
17.07.10 KV Ylivieska, NUO ERI NUK2 PN2 VASERT, VACACIB, Tuomari: Gunnar Nymann
07.08.10 KV Kuopio, NUO EH NUK2, Tuomari: Butch McDonald
08.08.10 KV Kuopio, NUO ERI NUK3, Tuomari: Manuel Loureiro Borges
15.08.10 RN Pihtipudas, NUO ERI NUK1 PN1 ROP, SERT, Tuomari: Tapio Eerola
28.08.10 RN Yppäri, NUO ERI NUK1 PN1 ROP, SERT, Tuomari: Marja Talvitie




Näiden harrastusten lisäksi harrastellaan satunnaista tokoilua ja aktiivista lenkkeilyä. Mätsäreissä käydään aina kun ehditään.

Black Happies Veronica "Wiima"

Pennusta...

...aikuiseksi

Wiima on luonteeltaan ennenkaikkea viihdyttäjä. Tämä neiti on oikea prinsessa ja sydänten valloittaja eikä ujostele pahemmin vieraita! Mukavuudenhaluakaan ei puutu, kukapa ei nukkuisi mieluummin sohvalla kuin kopissa kuivien heinien keskellä... Wiima on myös huomattavasti miellyttämisenhaluisempi kuin tämä tummempi versio. Toisten koirien kanssa prinsessa ei näytä alistumisen merkkejä, sen on saanut todistaakin jo pari urosta, jotka ovat saaneet reiät nokkapieliinsä...

Vetopuolella Wiima ei saavuta ihan sitä intohimoa ja motivaatiota tekemiseen kuin Gini ja nopeudessakin jää hieman jälkeen. Huonoja päiviä esiintyy silloin tällöin, mutta koko ajan on parannettu koiran kasvettua henkisesti! Wiima juoksee parhaiten pyöräkoirana ja toisinaan myös vauhtiparissa. Wiima sai Kiimingin Aarnivalakiassa 19.3. tulokseksi REKÄ-YLE2 joka jäi kiperästi yhdestä pisteestä kiinni ykkösestä.



Wiima on näyttelyissä ollut näistä kahdesta se osapuoli, joka on pärjännyt ns. kansainvälisillä kentillä paremmin. Sertejä on karttunut vain yksi, mutta varasertejä sitten senkin edestä! Yksi cacib on myöskin ansaittu :) Eiköhän ne loputkin sieltä saada! Tässä tulokset:
09.05.09 Pentunäyttely Kannus, PEK1 KP ROP-pentu
22.05.10 RN Oulainen, NUO ERI NUK2 PN2 VASERT, Tuomari: Leni Finne
17.07.10 KV Ylivieska, NUO ERI NUK1 PN1 ROP, SERT, CACIB, Tuomari: Gunnar Nymann
07.08.10 KV Kuopio, NUO ERI NUK1 PN3 VASERT, Tuomari: Butch McDonald
08.08.10 KV Kuopio, NUO ERI NUK2 PN4 VASERT, Tuomari: Manuel Loureiro Borges
15.08.10 RN Pihtipudas, NUO EH NUK2, Tuomari: Tapio Eerola
28.08.10 RN Yppäri, NUO EH NUK2, Tuomari: Marja Talvitie




Viimekesänä kävimme Wiiman kanssa agilityn peruskurssin, jossa neiti piti minua kyllä välillä ihan pilkkanaan :D Eipä siinä, välillä pystyi havaitsemaan pientä potentiaaliakin. Kotitottiksessakin miellyttämisenhalulla on ollut hyötyä, koiralla riittäisi eväitä, mutta omistajan motivaatio ja osaaminen ei tahdo riittää noissa hommissa...

Kuulemisiin!


torstai 17. maaliskuuta 2011

Blogi Opening!

Kyllähän tämä kesti! (Ja ensi kerralla hieman tarkempi esittely noista nelijalakasista)


Laiskuuttani olen aina vain siirtänyt ja siirtänyt tämän blogin pystyyn laittamista. Perfektionismin vikaahan minussa on ja en ole halunnut avata tätä ennenkuin saisin ulkoasun kondikseen... Noh kondiksessa se ei ole vieläkään, mutta ylpeyteni saa sen tämän kerran niellä. Avutonhan minä olen kaiken elektroniikan keskellä...

Pitemmittä puheitta voisi tuota siirtyä itse asiaankin. Hurttamaisia hetkiähän jo otsikkokin kertoo.
Pääasiallisestihan blogin väsäsin koiriani varten, täältä siis voi lukea kuulumisia, tuloksia ja muita menoja. Sen verran vapaamielinen kuitenkin olen, että tulen todennäköisesti julkaisemaan myös muita koira-aiheisia koskevia julkaisuja, jotka ovat enemmän tai vähemmän ajankohtaisia. Jonkin sortin kannanottoja siis kenties, tai kuinka vain.

Ironista kyllä, koiria ei ole näkynyt kotona kohta viikkoon. Viime perjantaina isän kanssa veimme koirat maistelemaan muutamaksi viikoksi uusia tuulia Mäkeläisen Katin hellään huomaan (Siperiankorpisoturit). Päätös tehtiin yhdessä ajatellen ylihuomisia käyttökokeita. Itse kun olen toisella puolen Suomea tuona päivänä niin Katikki sitten lupautui käyttämään neidit Kiimingissä- oli tulos mikä tahansa. Tämä viikko on heillä mennyt mukavasti treenatessa, kuvatessa, ja nauttiessa auringonpaisteesta. Wiimakin on päässyt nostattamaan prinsessan egoaan sohvalla...



Tämmöstä tähän alkuun, katsotaan millaisia uutisia saan lauantaina/sunnuntaina tänne kirjoitella käyttökokeesta! Vielä muutama otos Suomussalmelta by Kati Mäkeläinen

Ekstrakiitokset vielä Rebecalle ulkoasuun tuhlaamastaan ajasta!