tiistai 12. huhtikuuta 2011

Vaasa KV ja Oulaisten mätsärit

Vihdoin muistan tulla tekemään päivityksen putkeen menneestä viikonlopusta!

Sunnuntaina 10.4.2011 pyörähdettiin pitkästä aikaa mätsäreissä tällä kertaa Ginin kanssa. Mietin pitkän aikaa että mitähän siitäkin tulee, Gini kun piippasi ja pomppi ja riehui ja mylvi minkä ehti kehän laidalla. Alkukehissä saatiin sininen nauha hieman levottomalla esityksellä, mutta sinisten parhaan valinnassa päästiin ykköspallille. Gini olisi heti halunnut tuhota J&V koiranmakkarapaketin ja sai taas uutta potkua esiintymiseen, jota todellakaan ei oltaisi tarvittu :D BIS-kehässä liike oli aika levotonta, joten tämän takia todennäköisesti jäimme sijalle kolme. Seisotus meni onneksi nappiin ja tästä lähdemme kohti uusia seikkailuja. Ainakin näyttäisi että tännekkin päin on kivasti mätsejä tulossa! Kuvaa vielä kehän laidalla treenauksesta, kiitoksia Julialle ja Nikolle!





Lauantaina 9.4.2011 aamulla oli herätys klo 5:00 ja kahden tunnin yöunilla siinä pakkailin viimeiset kimpsut ja kampsut ennenkuin siirryin naapurin leiriin hakemaan Sonja-mäykkyä. Sonjan kasvattajan ja hänen ystävänsä kanssa lähdettiin huristelemaan vähän ennen seitsämää kohti Vaasan Botnia-hallia, jossa oltiin perillä kymmenen pintaan. Aikaa siis kehän alkuun oli rutkasti, vieläkun huomasimme sakujen olevan ansiokkaasti myöhässä. Lähdimpä siinä vessaan vaihtamaan tilanteeseen sopivampaa asustusta ja heti vessajonossa tuli vastaa Halisen Riikka samoilla tavoitteilla + vessajonokeskustelut ♥ Tämän jälkeen oli hyvä lähteä tekemään rundia kuvailemassa kun aikaa kehän alkuun oli rutkasti. Nahkakehälle suuntasin ensimmäisenä ja Assihan se siellä oli jo ihan innoissaan- eikä ihme kun molemmat nartut olivat siihen mennessä voittaneet oman luokkansa! PN-kehässä Noialle tulikin hienosti ensimmäinen SERT ja samalla posahti ROP, Neela hienosti PN4 kera vara-sertin. Lindalla ja Noomillakin meni ilmeisesti aika hyvin ;) Päivän päätteeksi Timonan kennel oli vielä BIS-KASV1 Onnea siis kasvattajalle ja omistajille!
Miittakin malttoi ilmestyä paikalle ja kierreltiin hänen kanssaan jonkin aikaa samalla vaihtaen kuulumisia. Maikkia ja Ronja-sakua käytiin moikkailemassa ykköskehällä ja heidän matkassaan oli myös Sara ja Konna-pumi jotka tapasin ensimmäistä kertaa, heilläkin kehät menivät mahtavasti :) Lehtosalon Riikkaa pääsin myös morjestamaan kleinikehillä, mutta jälleen jäi ottamatta ne luvatut kuvat... Miitta kävi näyttäytymässä upean muuttiuroksen Rodin kanssa kehässä ollen tietysti ROP-VET ja lopulta päivän päätteeksi vielä BIS-VET1, onnea aivan valtavasti kasvattajalle ja omistajalle!
Pehkokehällä kävin kuvaamassa Riikka H:n handlattavan ja samalla toisenkin pehkonartun, pikkuhiljaa siirtyen hiskikehälle, jossa Susanna heilui nauhojen kanssa. Harmi vaan että Sussu ei itse minua huomannut vaikka hänen takanaan kamera kourassa istuskelin :D

Kello alkoi olla yli puolenpäivän ja aloin testailemaan Neela-nahkaa. Aluksi yhteistyö oli hieman takkuista, mutta vähittäisellä hiomisella sain minäkin kiinni rautalangasta. Siirryimme vähitellen JH-kehän laidalle jossa olikin PM-kisa menossa ja nuorempien kehä aluillaan. Sielläkin näkyi tuttuja: Juni, Jenny, Ira, Sinikka ja Miitta jälleen (anteeksi jos unohdin jonkun). Pientä jännitystä alkoi olla takapuolessa kun nuorempien viisi parasta palkittiin. Juni sijoittui upealla handlauksellaan viidenneksi ihanan silkin kanssa, onnea vielä!

Meidän aikamme koitti ja tuomarina toimi ruotsalainen Gunilla Sandberg. Vanhemmissa junnuissa oli 33 ilmoittautunutta. Isot koirat käytiin läpi ensiksi ja olimme aika alkupäässä. Alkuseisotus meni hyvin, samoin edestakaisin-liike, mutta liikkeen jälkeinen seisotus jäi vajanaiseksi. Jonon hännille juostessa Neela ikäänkuin liiti kauniisti.


Suorituksesta jäi kuitenkin varsin epävarma olo ja Miitan kanssa noiduttiinkin tauon aikana ankarasti manaten suorituksiamme. Kun tuomari oli käynyt läpi myös pienten koirien esittäjät, siirryimme kaikki taas yhteisesti kehään. Odotin lähtöpasseja, mutta tuomari poimikin meidät jatkoon.




Jatkoonpääsijöiden kesken vaihdatettiin koiria ja sain vaihtoon Iivari nimisen phaléne pojan, joka vaikutti aika stressaantuneelta seurassani. En toisaalta ihmettele kun itsekin olin kireä kuin viulunkieli. Tuomarille näyttäytyminen meni yllättävän hyvin, ainakin liike. Seisotuksesta en ole varma, onnistuiko se missään vaiheessa, koska en taaskaan muistanut katsoa muiden tyyliä koiria esittäessä..
Saatiin omat handlattavat takaisin ja ajattelin että eiköhän tää ollut tässä. Tuomarin avustaja alkoi luettelemaan viittä jatkoonpääsijää ja aloitti neljäkymmentäjotain jolloin ajattelin että noniin ei tässä mitään (oma numeroni oli 33), kohta hän kuitenkin kajautti ilmoille: "ja numero 33". Leuka lasahti lattiaan, mutta eipä siinä auttanut kuin painella keskelle. Tuomari kierrätti vielä muutaman kerran ympäri ja ojensi meille vihreän ruusukkeen, eli olimme viidensiä. Olin onnesta soikeana. Siinä vaiheessa ilmeisesti iski jokin paniikkikohtauskin kun hikeä vain pukkasi eikä kuumuudella ollut rajaa.. Tässä sijoituskuva joka meni molempien osalta vähän pieleen, koira oli ihan puhki ja handleri hepulissa...


JH-kehien jälkeen kävin pyörähtämässä Merkaleen's kasvattajaryhmässä kera tyttömäykyn jolla oli tärppipäivät meneillään ja esiintyminen oli sen mukaista. Tämäpä ei menestystä hidastanut sillä Leena koirineen oli KP ja ROP-KASV, onnea siis kasvattajalle! :) Sonja sai tällä kertaa EH:n ja mukavan arvostelun, tästä siis jatkamme.

Täytyy sanoa, että päivä ei olisi voinut mennä enempää putkeen, kiitoksia kaikille tutuille hyvästä seurasta, unohtamatta tietenkään kuvaajia, nähdään taas uusissa merkeissä!

7 kommenttia:

  1. Onnea vielä (näin myöhässä) menestyksestä! :)

    VastaaPoista
  2. Hiemanko myöhässä, mutta onnea! :)
    Kyyläys tulee takasin :D Eli siis luetaan nyt virallisesti teijän blogia :D
    Ja vastaus meijän blogin kommenttiin tässä samalla:
    Kiitos! :) Olin kyllä Onnimanniin aivan mielettömän tyytyväinen!

    VastaaPoista