tiistai 14. kesäkuuta 2011

Bostonpostaus ja päivittelyä

Apua, olen laiminlyönyt bloggeria loman aikana pahemman kerran. Eipä tuota ole kyllä tullut koneellakaan juuri oltua. Sen verran vain, että pakolliset asiat on näytön ääressä hoidettu.

Tottista on otettu koiruuksien kanssa kotosalla, harmi ettei kukaan muu meidän perheestä osaa tuota kameraa käyttää, siispä ei ole kuvamatskua tänään sen saralta tarjolla. Tähän asti tuntuu että Wiimalle se ei ole niin hyvä laji verrattaen agilityyn. Gini jaksaa paremmin keskittyä tässä lajissa.

Loman alkajaisiksi joskus puolitoistaviikkoa sitten kävin taasen kuvailemassa siskon koiruuksia. Päätähtenä oli tällä kertaa kovasti toisinaan jänistä muistuttava bostoninterrieri Dooris. Taitaa neitokaisesta tulla yksi suosikkikuvattavista...
Jää myös nähtäväksi milloin päästään kehiä doodiksen kanssa valloittamaan, ikää taitaa olla nyt n. 7kk.

Dooriksellekin on tehty oma kuvasivu galleriaani, siihen pääset TÄSTÄ.




Helteet ovat pakahduttaneet niin koirat kuin omistajankin. Eipä tässä oo kauheesti viitsinyt riehkasta noiden kanssa. Karvaa tiputtavat ihan kiitettävästi, joka on varsinkin Wiiman kohdalla erittäin sääli kun ollaan ilmoitettu heinäkuuksi kolmeen näyttelyyn...Turha siis toivoa menestystä.

11.6. Lauantaina käänsimme autonkeulan kohti Etelä-Suomea siskoni miehen ja Ginin kanssa. Siitä tulossa toivottavasti lisäinfoa ja kuvapostausta lähipäivinä... Odotettavissa on tiheitä julkaisukertoja tällä viikolla, muttei paljasteta kaikkea ihan vielä ;)

2 kommenttia:

  1. Uiui, kun on ällösulonen <3 :D

    Vastaus meijän blogin kommenttiin:
    Kiitos kiitos kiitos! :')
    Heheh, kiitä Junia ;) <3

    VastaaPoista
  2. Dodis on aika ällösöpö :D No kiitellään Juniakin tässä samalla :)

    VastaaPoista