lauantai 10. joulukuuta 2011

Junior handler postaus



Jottei tämä pimeä lauantaiaamu menisi ihan hukkaan, ajattelin hieman muistella mennyttä junior handler kauttani. Kiikkutuolia ja sukkapuikkoja ei valitettavasti ole tässä lähettyvillä havainnollistamaan ikäkriisiäni, mutta ehkä realistinen totuus tässä tapauksessa riittää.

Tähän lajiinhan heräsin vasta viimesyksynä. Minulla ei ollut aikomustakaan ikikuunapäivänä aloittaa tätä harrastusta. Viihdyin ja otin rennosti rotukehillä, kun minua ei arvosteltu. Ja olihan mulla ne samat ennakkoluulot junnuhandlereita kohtaan kuin muillakin. Kesällä 2010 kuitenkin kiinnostus heräsi kun Wiimaa kysyttiin junnukoiraksi Ylivieska KV:hen ja tottakai halusin itse olla seuraamassa kisaa. Totta puhuen laji ei näyttänytkään sen hassummalta tai vaikeammalta joten tilaisuus aukeni 4.9 Limingan ryhmiksessä, joka olisi hyvä paikka aloittaa kun kyseessä ei ollutkaan niin iso show. Jännityshän oli jotain kamalaa, mutta kehään mentiin. Tuli tehdä vain kolmio ja seisottaa vapaasti. Meidät poimittiin jatkoon ja lopulta oli jäljellä vain kaksi. Sain vaihdossa villakoiran, jota en todellakaan osannut esittää vaikka yritys oli hyvä. Punainen ojennettiin kuitenkin meille. Päivän parhaan valinnassa tyrittiin molemmat kilpailijat edestakaisin liike. Sain vaihdossa vapaasti esitettävän cairninterrierin. Toinen tyttö ei saanut Giniä ollenkaan hallintaan ja näin voitto siirtyi meille. Virheitäkin tuli siis tehtyä, mutta jostain syystä tuomari tykkäsi meistä niin kovasti, että laittoi  päivän parhaaksi. Polvet vaan tutisi ja leijuen lähdettiin kotiapäin. Tämä kisa oli varmaan se syy miksi halusin jatkaa, sillä tuntuihan se hienolta voittaa ihka ensimmäinen kisa johon osallistui.


Tämä jäi siis debyyttikoitoksekseni vuonna 2010 ja nyt siirrytäänkin tähän vuoteen, joka lähti Kajaanin kansainvälisestä näyttelystä. Alkuperäinen suunnitelma oli kisata Wiimalla, mutta juuri ennen junnukehän alkua huomasin että Wiima ei tulisi esiintymään siinä hallissa käyttäytyen hieman pelokkaasti kaikuvia ääniä kohtaan. Riikka saapui hätiin ja niimpä extempore otin häneltä Aamu jenkin junnukoiraksi. Siinä missä kyseessä oli uusi koira niin myös ehdottomasti uusi rotu, mutta omasta mielestäni selvisin suorituksesta kunniakkaasti (lukuunottamatta kengän tippumista kesken kehän). Niimpä pääsimme Aamun kanssa 6 parhaan joukkoon ja tiputettiin juuri ennen sijoituksia. Hyvä mieli kuitenkin jäi :-)


Seuraavaksi oli vuorossa Turku KV. Sinne suuntaisin myöskin jenkillä, Aamun veljellä Ampulla. Suoritus meni osittain pilalle oman jännitykseni vuoksi. En hymyillyt, tärisin, tein tuomarin pyytämät liikkeet väärinpäin ja koirakin vielä jännitti. Emme siis odotetustikaan päässeet jatkoon, mutta reissusta jäi hyvä mieli, koska tapasin vihdoin Etelä Suomen ihmisiä, jotka olin jo pitkään halunnut tavata!





Välissä oli muutaman kuukauden tauko. Huhtikuussa oli vuorossa Vaasa KV, johon hankin lainakoirakseni sk.collie Neelan. Neela osoittautui oikein mukavaksi tytöksi ja tuntui että yhteistyö sujui ihan ok:sti. Pääsimme jatkoon, josta olin erittäin yllättynyt, sillä luulin seisotukseni menevän penkin alle yksilöarvostelussa. Vaihdatettiin koiria ja sain vaihdokikseni phalene pojan, joka ei selvästikään vieraista liian välittänyt ja stressaantui kovasti tilanteesta. Kuin ihmeen kaupalla sain yksilösuorituksemme menemään sujuvasti ilman mitään paniikkia. Näin meidät poimittiin vielä jatkoon ja sijoitettiin viidenneksi. Tunne oli hurmiollinen :-D

Tästä sijoituksesta itseluottamukseni kasvoi. Ilmoittauduin Kokkolaan ja Ouluun kansainvälisiin. Heinäkuun alussa koitti Kokkola ja lauantaina kisasin ihanan westiepojan, Epun kanssa. Epun jalasta kuitenkin löytyi jotain häikkää, jonka vuoksi se kehässä laukkasi ja siirtäessäni jalkaa, se vinkaisi. Tuomari saattoi tulkita tämän kovakouraiseksi käytökseksi ja näin ollen emme päässeet jatkoon. Vaan oli se hieno mies ♥

Seuraavana päivänä oli taas suuntana Kokkola. Mulla oli
henkisenä tukijoukkona Miitta ja vaikkei aamu lähtenytkään
niin hienoisesti käyntiin meinatessamme myöhästyä kyydistä, niin päivä jatkui hienosti Wiiman ollessa ROP ja saaden toisen SERTinsä. Iltapäivää kohden valmistauduin henkisesti SM-osakilpailuun, sillä tiesin että nyt jos koskaan oli tilaisuuteni voittaa osakilpailu, vaikken sitä sisimmässäni uskonutkaan. Saimme Wiiman kanssa kunnian juosta ensimmäisinä ja voi hitsi vieköön kun tyttö oli liekeissä, liidellen valtavan suuressa kehässä. Väkisinkin omakin hymy nousi korviin navakasta tuulesta huolimatta. Teimme kolmion ja seisotin vapaasti. Hampaiden näytössä tuli pieniä ongelmia, mutta niistäkin selvittiin pienellä kompromissilla. Sain siis kerrankin olla täysin tyytyväinen suoritukseeni. Suoritusten jälkeen juoksutettiin taas yhdessä ja sitten muutamille L tai T, sekä pareittain edestakaisin. Kaikki meni ok. Tuomari aloitti sijoittamisen ja perustellusti jakoi ruusukkeet. Onneksemme meille punaisen. Tunteet olivat aika sekavat sillä hetkellä...
Jatkoimme päivän parhaaseen jossa tuomari vaihdatti koirat ja sain vaihdokiksi australianterrierin. Teetettiin T ja ympäri. Koirat takaisin ja taas juostaan, jonka jälkeen tuomari tulee hymyillen ojentamaan punaisen ruusukkeen. Itkuhan siinä tuli :') Tämä kisa jää historiallisesti elämäni tärkeimmäksi ensimmäisen kisani ja finaalin lisäksi.









Pari viikkoa meni ja koitti Oulu KV. Ensimmäisenä oli vuorossa Pohjois Pohjanmaan Kennelpiirin piirinmestaruus kisa, johon olin varannut Wiiman itselleni. Jokaiselta vaadittiin edestakaisin ja kolmio + vapaaseisotus. Wiimalla meni tapansa mukaisesti oikein nappiin suoritus, eikä tuomari sen kummemmin empimättä turhia teetättänyt vaan osoitti meidät voittajiksi. Nyt oli siis kruunattu pestit finaaliin ja best of the bestiin. Wiima vietiin rotukehille Riikan hellään huomaan ja itse siirryin harjoittelemaan parsonrusseliterrieri Jaffan kanssa yhteistyötä. Aluksi hommasta ei meinannut tulla yhtikäs mitään, sillä poju ikävöi kovasti mammansa luokse. Siispä alkukehä ei mennyt meillä kovinkaan kehuttavasti. Jollain taikavoimilla (rankasti siis rapsuttelemalla, leikkimällä ja kehumalla) sain tsempattua Jaffan erinomaiseen ryhtiin ja unohtamaan hetkeksi omistajansa. Kehässä poika seisoi kuin tatti ja suoritus meni lopulta oikein hyvin. Tuomari poimi meidät jatkoon ja lopulta sijoitti viidenneksi. Olin äärettömän tyytyväinen!


Isosta kehästä saatiin vielä käydä noutamassa hienon hieno lautanen, kiitos kuvasta Noora Roininen!



Seuraavana viikonloppuna oli vuorostaan Tornio KV. Tännekkin suuntasin Wiiman kanssa sillä tyttösellä oli myös rotukehä ennen junior handleria. Rotukehän mentyä erinomaisesti osasin junnukehällä kuitenkin töppäillä ahkerasti. Jatkoon kuitenkin päästiin ja vieläpä ollen JH2. Tulos oli siis oikein miellyttävä.


Mentiin taas kuukausi etiäpäin ja ilmoitin itseni Kokkolan ryhmänäyttelyyn johon hankin itselleni hieman harvinaisemman koiruuden, nimittäin appenzellinpaimenkoiran. Onnekseni tuona päivänä kehät olivat myöhässä 2-3 tuntia, sillä sain todellakin käyttää aikaa Vinkan tutustumiseen, sillä tämä yhden ihmisen koira ei ole aina niin avoin vieraille. Kun kontaktiin lopulta päästiin, alkoivat myös junnukehät. Jälleen teetätettiin perus kolmiota, edestakaisin ja ympäri. Olin Vinkaan erittäin tyytyväinen. Vielä teetätettiin liikkeet pareittain edestakaisin, jonka jälkeen tuomari aloitti sijoittamisen. Harvinaisuuden valkkaaminen vissiin oli hyvä veto kun meidät sijoitettiin ensimmäisiksi. Päivän parhaassa sain vastaan tutun parivaljakon, viimeksi Kokkolan osarissa oli samat vastustajat kun kilpailin Wiiman kanssa. Myös tämä tuomari vaihdatti koirat ja minulle oli etu kun tiesin miten tämä koira tulisi esittää. Tein L:n ja seisotuksen, jonka jälkeen koirat vaihdettiin takaisin, sekä meidät käteltiin voittajiksi :-)




Pitkästä aikaa pääsin matkustamaan vuorostaan etelä-suomeen. Edessä olisi Lohjalla jenkkien clubshow, jossa yhteydessä oli myös shih tzujen clubbari, sekä molemmissa junior handlereille omat kisat. Ensin oli sitsujen junnut jonne menin Riikan duracell Marssilaisella. Kehä oli pieni kuin mikäkin eikä oikein päästy poitsun kanssa vauhtiin, itse häsläsin minkä ehdin, mutta kolmanneksi sijoituimme.
Jenkkien junnuissa kisasin myös Marsilla ja oma esittämisenikin oli jo paljon rauhallisempaa- koirasta puhumattakaan. Vaikka Marsin kakkahätä iski kesken kehän, tilanne korjaantui hetkessä ja vapaaseisotus meni nappiin, häntä heilui ja sitä rataa :-) Siispä sijoituimme hienosti toisiksi.


Siirtykäämme viikontakaisiin tapahtumiin eli 2.12 oli piirinmestarien kutsukilpailu, niin kutsuttu Best of the Best johon tähtäsin yhden haaveroduistani kanssa. Amerikanakita Meeko osoittautui hellyyttäväksi nuoreksi neidiksi jolla virtaa ja ruokahalua piisasi. Hyvillä fiiliksillä mentiin kehään ja yksilosuoritus meni oikein hyvin lukuunottamatta vajaaksi jäänyttä vapaaseisotusta. Vielä päästiin 9 parhaan joukkoon, jonka jälkeen Meekolla ehkä koeteltiin hieman kärsivällisyyttä eikä jaksettu enää niin seistä, mutta juosta sitäkin innokkaammin ;) Hieno kokemus sekin.


...Ja niin koitti se kauan odotettu ja pelätty päivä. 4.12 koitti SM-finaali, Helsingin Voittaja näyttelyn yhteydessä Messukeskuksessa hienossa isossa kehässä. Päätin olla itselleni uskollinen ja ottaa oman koiran, koiran jolla kävin ensimmäisen kisan ja kävisin myös viimeisen. Gini rakkaani ♥ Ainut tavoite oli nauttia niin hienosta kokemusta jota en uskonut koskaan kokevani ja tehdä kokemuksesta hauska niin itselle kuin Ginillekkin. Uskon onnistuneena siinä aika hyvin. Virheitä tehtiin kuten aina, mutta nautin koko sydamestäni jokaisesta hetkestä tuossa kehässä kaikkine onnistumisine ja epäonnistumisineen, kaikkien niiden hienojen ihmisten ja koirien keskellä. Vaikkei sijoitusta tullutkaan niin tämä kisa säilyy takuulla yhtenä ikimuistoisimmista tapahtumista elämässäni vielä vanhoinakin päivinäni :-)





Niin äkkiä tästä lajista ehti tulla oma, mutta kaikki hyvähän loppuu aikanaan. Toisaalta, tunnen eniten olevani oma itseni siellä rotukehien puolella kaikkine virheineni, mutta en olisi ollenkaan pistänyt pahakseni tämän lajin jatkuvuutta omalla kohdalla. Kehitettävää olisi ollut vielä valtavasti. En kadu päivääkään junnujen aloittamista, ainoastaan sitä että aloitin sen niin myöhään, vain 14 kisaa käytynä. Vaan jospa kliseisesti kaikella on tarkoituksensa ja tämä oli minun tarinani tämän lajin parissa. Pieni tähdenlento taivaalla.

Haluan kiittää koko suuresta sydämmestäni perhettäni, jotka ovat aina luottaneet ja uskoneet siihen mitä teen, kertaakaan kyseenalaistamatta. Ystäviäni- joita ilman koiraharrastus ei olisi mitään, te surujen ja ilojen jakajat olette puolet siitä miksi tämä harrastus on niin valtavan ihana. Sekä te ihanat koirianne lainanneet ystävät, joita ilman näitä hienoja sijoituksia tai kisoja ei olisi välttämättä koskaan tullutkaan. Te olette myös "syyllisiä" siihen, miksi minä olen pystynyt kehittymään koiranesittäjänä juuri tällaiseksi. Suuri kiitos myös lukijoilleni. En olisi tässä kirjoittamassa tätä nyt, ilman teidän kannustuksia ja onnittelujanne, on suuri kunnia jakaa nämä itselle niin tärkeät asiat teidän kanssanne ♥ Ja jotten herkkänä ihmisenä alkaisi itkemään niin päätän lopettaa tämän Raamatunkertomuksen tähän lauseeseen. Pienenä elämänohjeena voin vain sanoa, että eläkää hetkessä ja ottakaa siitä kaikki irti. Eeeee mulla muuta tällä kertaa :-)

6 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Mahtava postaus, hienoa tekstiä! ♥

    VastaaPoista
  3. Ihana teksti ja hienoja kuvia, ehdit lyhyessäkin ajassa saavuttaa paljon, ja arvatahan saattaa mistä se kertoo! :) Mukava kuulla myös etten ole ainoa joka on herännyt tähän harrasteeseen myöhässä.. :))

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon! Täytyy silti myöntää, että tyytyväinen olen noihin tuloksiin mitä olen saavuttanut niin "pienellä vaivalla" tai siis niin vähillä näyttelykäynneillä :) Pitänee rueta kilpailemaan jossain senior handlerissa ulkomailla :P

    VastaaPoista
  5. Tosi ihana muistelmapostaus kuvien kera :)

    VastaaPoista