maanantai 30. tammikuuta 2012

Pieni "komplikaatio"

100 lukijaa rikottu, huikeaa! :-)

Itse asiaan, eilen sattui pieni takapakki Wiiman toipumisessa. Ruoan jälkeen, ei mennyt kauaa kun tyttö kävi oksentamassa koko annoksen sulamattomana ulos. Seassa ei ollut verta eikä mitään epäilyttävää. Käytin Wiimaa ulkona ja se ei olisi millään halunnut tulla takaisin sisälle, liikkuminen on hidasta. Sain houkuteltua hänet pentulaatikkoon, mutta neiti jäi vain seisomaan paikoilleen alistuneen näköisenä pää alhaalla, korvat päätämyöten silmät puoliummessa. Ei reagoinut pentujen itkuun, eikä oikestaan minunkaan puheeseeni. Havaitsin myös pientä huojumista ja tärinää.

Kohta Wiima alkoi nojailemaan minua vasten ja näytti erittäin huonovointiselta, kuin oksennus olisi ollut koko ajan kurkussa. Soitin päivystävälle eläinlääkärillemme, joka leikkasi Wiiman edellisenä päivänä. Hän pyysi tarkistamaan leikkaushaavan ja limakalvot, kysyi syömisistä ja juomisista. Sanoi, että voi antaa kipulääkettä, sekä kalciumia ihon alle, ja katsoa reilun puolen tunnin päästä koheneeko kunto. Annettiin samantien lääkkeet ja odotettiin... odotettiin... ja odotettiin...

Wiima ei vieläkään hievahtanut mutta puheeseen ragoi jo vähän enemmän. Pennut huusivat nälissään ja laitoimme mamman makaamaan, jotta lapsoset saisivat sapuskaa. Wiiman käytöksestä kuitenkin huomasi, ettei se ollut oma itsensä, ei hoivannut eikä hievahtanut paikoiltaan. Olimme odottaneet jo yli tunnin ja soitin ell, että lähdemme ajelemaan sinnepäin, eihän tästä mitään tule. Pelko valtasi sisuskalut.

Päästiin vastaanotolle samantien, tehtiin pikaisesti päälliset tutkimukset ja laitettiin tippaan. Ell sanoi ettei keksi muuta syytä kuin että Wiima sai jonkin sortin kipushokin, sillä vahvat kipulääkkeet lakkasivat vaikuttamasta ja tyttö oli syönytkin niin huonosti viimeisen viikon, stressin purkautumisesta puhumattakaan. Tunteroinen oltiin vastaanotolla, että saatiin Wiiman tippapussi loppuun saakka ja olipa mamma jo ihan eri koira lähdettyämme!

Nyt kaikki on taas onneksi ok, ja selvittiin vain säikähdyksellä :-) Tilanne ei loppuunsa ollut ollenkaan niin paha kuin pelkäsin- onneksi, mutta en halua kokea sitä kyllä uudestaankaan. Toipumista tarkkaillaan silmäkovana.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

We have puppies!

28.1.2012 saatettiin keisarileikkauksella maailmaan 6 siperianhuskyn pentua, pitkään odotettu Wiiman ja Atin pesue.

Aamu kymmeneltä Wiima teki ensimmäiset työnnöt ja supistuksia tuli tasaisesti muutamien minuuttien välein. Poltot vähitellen tihenivät ja mitään ei kuulunut. Nelisen tuntia koitettiin saada pentua ulos joka kyllä oli kanavassa mutta ei edennyt. Siirryttiin Haapavedelle eläinlääkärin vastaanotolle, jossa koitettiin partoksiinilla ja kalkilla lääkitä, laitettiin tippaan, juoksutettiin ja yritettiin vielä alateitse kaksi tuntia, mutta kun ei tule niin ei tule. Tehtiin päätös leikkauksesta, ettemme menettäisi koko pentuetta. Ensimmäisenä otettiin pentu jota kuusi tuntia yritettiin saada ulos ja oletettavastikin pennun tila oli heikko. Tämä pentu oli myös huomattavasti muita viittä suurempi, joten varsinkin siinä vaiheessa todettiin että kyseessä oli oikea ratkaisu. Eläinlääkärikin totesi, että ei olisi mahtunut todenkaannäköisesti alateitse. Elvytysyrityksistä huolimatta punainen tyttö ei virkonnut ja näin ollen pääsi parempaan paikkaan koirien taivaaseen :'(

Ei siinä vaiheessa itkut auttaneet, kun loput pennuista tulivat liukuhihnalta, kädet olivat täynnä elvytettäessä lapsosia. Kuolleen tytön jälkeen tuli siis vielä yksi mustavalkoinen ja yksi punavalkoinen tyttö, sekä punavalkoinen poika ja kaksi mustavalkoista ( tai toinen näyttäisi olevan mustaharmaavalkoinen tai harmaavalkoinen) poikaa. Tummempi kossi oli erittäin tokkurainen ja sitä hierottiin koko loppuaika, kunnes vihdoin rääkäisi ja päätti pysyä maanpäällä ♥ Eläinlääkärin mukaan Wiiman kohtui säilyi ehjänä ja palautui hyvin toimenpiteestä. Kohta neiti olikin jo heräämössä kipeänä ja tokkuraisena.

Lähdettiin takaisin Katille, jossa olikin heti edessä pentujen opettaminen tissille. Tässä vaiheessa Wiima ei vielä ymmärtänyt pentujensa päälle mitään, mutta jokunen tunti myöhemmin se jo kovasti nuuppi ja putsasi omaksi tuntemiaan lapsosia :-)


Nyt kaikki näyttäisi olevan ok, sekä pennuilla että mammalla on erinomainen ruokahalu ja Wiima ei malta kopastaan tulla edes pissalle. Näillä näkymin urokset etsivät vielä harrastavaa kotia. Lisää kuvia tulee lähiviikkoina, mielenkiinnolla odotetaan mitä pirpanoista kasvaa!

tyttöset

kolme pientä muskettisoturia ♥
P.S. Pentujen nimet tulevat alkamaan D-kirjaimella, joten kaikki ehdotukset otetaan ilomielin vastaan ;-)
Atti isukista olenkin kirjoitellutkin jo aiemmassa postauksessa täällä.

Pentueesta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä joko: 
Kati Lahtinen 044-356 8268, katilahtinen@msn.com tai
Johanna Lahtinen klo 15 jälkeen 044 351 0945, johanna.lahtinen@hotmail.com

lauantai 21. tammikuuta 2012

Some pictures of Nancy & Fani siberians

I forget to share these pics of December which I took before Christmas.
There you can see my girls mother Nancy (Snow Galaxy Goodquite's Nice Baby, black&white) and half-sister Fani (Black Happies Yolanda, grey&white). More pictures and better versions you can see here. I also have own folder to Fani.








Today I took some new pictures of Fani and irish setter Kira (Karhutarhan Eka Ihme). They had a lot of fun, but unfortunately pictures weren't so good... There you can see better versions of them. Kira has own folder in my gallery too.





And I find this lovely picture yesterday when I looked older pictures in my sister's computer.

torstai 19. tammikuuta 2012

Jossain Ruotsin ja Norjan välimaastossa

Ensalkuun, sain aivan mahtavia uutisia! Sumu (Belong To You of Wolf Point), eli Ginin ja Wiiman isä kävi eilen luustokuvauksissa ja kennelliittoon lähtivät tulokset seuraavasti:
  • Lonkat A/A (voi muuttua B:ksi)
  • Kyynäret 0/0
  • Selkä: Terve
Ei vois tämä tyttö olla enää iloisempi ja onnellisempi, kiitos Linda ♥

Sitten itse aiheeseen...
Kävimme marraskuun viimeisenä viikonloppuna taka-ajatuksenamme naittaa pieni punainen paholainen.
Ennen matkalle lähtöä meillä oli monenmoisia ongelmia ja vielä edellisenä iltana päätimme ettei Ruotsiin lähdetä, etsitään joku uros lähempää. Omistajallekkin ehdittiin jo ilmoittaa.

Jo vaan Lahtiset ei muuten luovuta ja laadusta ei tingitä! Kati pirauttaa puhelimella mulle joskus puoli kuudelta aamulla ja toteaa että nyt muuten kamppeet äkkiä kasaan, me lähdetään Särnaan! Käsky kävi ja tasan tunnin kuluttua mersu hurahti tuona synkkänä sateisena aamuna pienelle pihalle. Unihiekkaa silmissä pakenin auton takapenkille torkkumaan ja mietin vain, että hullujahan me ollaan. Matkaa oli suuntaansa jotain 1200km- SUUNTAANSA! Vaan niin me poijjat lährettiin ja olihan se matkanteko melekosta.
Maisemat oli kyllä ihan mielettömät ja harmikseni en saanut niitä kameraani ikuistettua, mutta Särnassa kaikki talot olivat tällaisia ihania maalaistaloja, jossa hyvin monessa oli kuvanmukaiset aitaukset ja maatila. Tuonne kun joskus pääsisi muuttamaan ♥ Ainut miinus olisi se, että kaikki koiranäyttelyt olisi aika pitkän matkanteon takana :-D




Matka oli loppusuoraltaan aika hurja, mutkiteltiin jossain Ruotsin ja Norjan rajamailla asumatonta kylää pitkin, jossa kuuset tuli niin lähelle tietä että ne melkein osuivat auton tuulilasiin. Lisättäköön, että kaikkien kännyköistä oli hävinnyt kentät ja kello oli jossain ilta 11 tietämillä. Keli oli jäätävä kirjaimellisesti.
Hengissä kuitenkn selvittiin perille ja ihana Susanne oli vuokrannut meille pikkukylästä majoituspaikan pienestä mökistä :-)




Lämmiteltiin ja syötiin nälkäisinä iltapalaa, sekä tutustuttiin toisiimme. Tässä vaiheessa voin kertoa, että kyseisen keskustelun jälkeen olen alkanut taas opiskella englantia ahkerasti.... Oli sen verran tönkköä puhetta, että puoliksi mentiin viittomankielellä. Mun ois vielä pitänyt olla muka joku tulkki :-D Oli hauska kuulla, että juuri Särnaan olivat myös monet rekikoiraharrastajat majoittuneet juuri niihin mökkeihin missä mekin yövyimme, sekä harjoittelivat koirillaan niissä maisemissa. Siellä olikin kyllä sellaiset maastot, ettei otollisempia olisi voinut ollakkaan meille rekikoiraharrastajille!

Vaan tutustuttiimpa me siihen urokseenkin siinä sivussa ;-) Chiliway's Never Compete With Me eli tutummin Atti oli oikea rauhallisuuden perikuva ja herrasmies. Kokeiltiin astutusta melko pian tulomme jälkeen, epäonnistuen sillä typeränä yritimme sisätiloissa, jossa lattiat olivat liukkaat. Ulkona otettiin uusi yritys, mutta molemmat piskit olivat niin väsyneitä, että päätimme odottaa aamuun. Kuvia ehdin jokusen ottamaan, valitettavasti päivänvalon aikaan en saanut ainuttakaan joten kuvat ovat sisätiloista.





Kuudelta aamulla nousimme heikkojen yöunien jälkeen ylös keittämään pannukahvit ja odottelemaan Susannen ja Atin tuloa. Heidän tultuaan rupateltiin jonkin aikaa ja siirryimme suoraan ulos yrittämään astutusta. Aluksi tuntui, että Attia jopa kiinnosti ihmiset enemmän mitä Wiima, joka yritti itseään välillä käydä tyrkyttämässä, mutta keinoteltiimpa niin että oltiin muka lähtevinään pois ja kappas kun poika syttyi :-D Astutus onnistui suorin tein ja nalkissa nuo pysyivät 20min-30min, ihan tarkkaa aikaa en muista.




Onnistuneen astutuksen jälkeen poikettiin sisälle tekemään sopimukset, pakkaamaan kamat ja hyvästelemään uudet ystävämme. Matka tulisi olemaan pitkä. Olisi ollut mukavaa jäädä rauhassa syömään lounas hyvässä seurassa ja nukkua päikkärit, mutta aikataulut olivat ja pysyivät. Niimpä matka jatkui ja jälleen menimme sen tonnikaksisataa nyt kotiapäin. Matka oli lopussa niin levotonta ettei multa irronnut muutakuin hersyvää naurua takapenkiltä aivan vailla mitään järkevää syytä.



Kotiin selvittiin ehjin nahoin ja uni tuli kyllä samantien. Varmaan juuri reissuväsymyksestä johtuen tämänkin päivityksen tekeminen on "hieman venähtänyt" :-D Toisaalta jätin tarkoituksella tämän hieman viimetinkaan, jotta varmistuisin Wiiman tiineydestä ja nyt siinä ei todellakaan ole mitään epäselvää. Ensimmäiseen laskettuun aikaan on enää nelisen vuorokautta ja hieman ottaa vatsanpohjasta. Minun pienestä rääpiskästä on tulossa oikeasti mamma ♥

Seuraavaksi syvennytään siihen kysymykseen, että miksi juuri Atti?

Kaikki lähti silloin joskus kesällä kun Torniossa oli kansainvälinen näyttely, jonne osallistuimme Wiiman kanssa. Tuolloin Anna (kennel Chiliway's) tuli juttelemaan ja ihastelemaan Wiiman päätä ja ilmettä. Tytön liikkeestä hän oli aivan haltioissaan. Anna myös kyseli sukutaulusta ja tulevista pennuista. Hänellä itsellään oli mukana kaunis harmaa narttu "Iza" (Chiliway's Never Count Me Out) ja kyseessä on siis Atin täyssisko.
Tästä se ajatus sitten lähti. Vierailin Annan kotisivuilla ja tutkin pentueita. Pentueissa oli muitakin miellyttäviä uroksia, mutta lopulta Atti osoittautui ainoaksi mahdolliseksi ja myös vaihtoehdoista ehdottomasti parhaaksi.
Otettiin yhteyttä ja sovittiin, että seuraavista juoksuista sitten kokeiltaisiin astutusta :-)


© Susanne E.


Jo ensivaikutelma Atista kiinnosti. Sopiva raajakorkeus ja koko, sekä pää&ilme olivat erittäin silmää miellyttävät. Lisäksi Wiimaa kompensoi tällainen kookas raajakas uros, tai ainakin toivotaan, että pentueessa nämä ominaisuudet paranisivat. Pää ja ilme taas on hyvin samantyylinen kuin Wiimalla, pienet hyvin asettuneet korvat ja veikeä katse. Turkki hieman mietityttää. Meinaan, että molemmilla on hyvin runsas ja pitkä peitinkarva. Molempien pentuesisaruksillakin on tätä "vikaa" mutta se nyt on pieni paha suhteessa näihin muihin lukemattomiin hyviin ominaisuuksiin katsottuna.


© Susanne E.

Atin suku kiinnosti. Vanisellan siperialaisia on tullut ihailtua monen monta kertaa ja takaa löytyy koiria joita olen ihastellut jo useamman vuoden, olisihan ne hienoa lyödä sukutauluun!
Lisäksi Atilla on jälkeläisnäyttöä (kennel Draghunden), eli poitsu ei ole steriili. Pentue on tosin vielä hyvin tuore, mutta vaikuttaisi olevan kovin tasainen :-)

Terveys tottakai kiinnittää huomiota. Atin silmät on tutkittu terveeksi ja lonkat kuvattu A:ksi. Sisaruksilla on kaikilla tutkittu silmät terveiksi ja sisko oli muistaakseni myös lonkkakuvattu A:ksi.


© Susanne. E

Mitä käyttöpuoleen tulee niin myös Atti on ollut mukana rekihommissa, tosin koetuloksia ei ole eikä juuri valjakkoakaan sillä poju on perheen ainut husky kahden laikan lisäksi, mutta ominaisuuksia on kuitenkin päästy testaamaan ja harrastuskäytössä on toiminut ihan moiteettomasti. Siskoista Iza on hakenut käyttötuloksen Suomesta (REK3).


© Chiliway's

Luonne tuolla miehellä on mitä mahtavin :-) Sosiaalinen, rauhallinen ja laumassa hyvin käyttäytyvän herrasmies. Mielenkiinnolla todellakin odotan tulevia viikkoja, kuukausia ja vuosia mikäli jos ja kun Wiiman pennut syntyvät toivottavasti kaikki hyväkuntoisina ja elinvoimaisina...


© Chiliway's

maanantai 16. tammikuuta 2012

Vuoden ensimmäinen näyttelypostaus

Klassiseen tapaan näyttelyvuosi alkoi Kajaanin kansainvälisestä. Aamu ei lähtenyt kovinkaan hyvin käyntiin, sillä nukuttiin tunti pommiin... Onneksi aikataulu oltiin mitoitettu sen verran löyhäksi ettei tämä moka ollut maailmaa kaatava.
Halli oli tavanomaisesti vilpoisa ja lössiä oli enemmän mitä laki sallii! Mikä tungos... Tuttuja tuli vastaan vähän väliä ja hyviä tuloksia sekä tyytyväisiä naamoja tuntui olevan paljonkin :-)

Janniina sai huostakseen Ginin ja heillähän synkkasi hetkessä, ei muutaku nakkia naamaan ja tyttöhän kulkee ;) Veera harjoitteli Kiran kanssa myöskin ennen kehän alkua. Taisi neitiä "hieman" jännittää debyytti. Musta tosin tuntui, että itseäni jännitti vielä enemmän... Turhaa huolehdin, sillä Veeran ja Kiran suoritus meni oikein hienosti ensikertalaisiksi ja mahtavinta oli huomata miten paljon Veera sisäisti asioita yhden illan aikana ja toteutti melkein kaikkea opettamaani kehässä! Jatkoon ei vielä tällä kertaa päästy, mutta tästä on hyvä jatkaa :)

Alkunäytös

Tuomarina Vesa Lehtonen

Kädet riittää just ja just :D

Janniinalla ja Ginilläkään suoritus ei olisi voinut paremmin mennä. Täytyy kyllä sanoa ettei voi muutakuin ihailla tuon nuoren tytön handlaustaitoja. Aina niin energinen Gini tyttö suorastaan palvoi Janskua, kontakti oli erinomaista ja käsittely hyvin rauhallista. Sekä vapaasti, että asetellen esittämisestä Janniina suoriutui kiitettävästi. Eipä siis ihme, että Vesa poimi heidät jatkoon neljän muun lisäksi. Nyt mua alkoi tosissaan jännittämään. Vielä kun punainen ruusuke ojennettiin parivaljakolle niin oli meikäläisellä riemu ratketa. Olin varmaan taas hupaisa näky siellä kehänlaidalla pomppiessani ja hirnuessani kuin mikäkin aasi...




Kävin myös Doriksen (Absolut Bordeaux Doris) kanssa kehässä. Doris tyttö oli kovin väsynyt, ensimmäistä kertaa kehässä ja kylmissään joten esiintyminen ei mennyt ihan nappiin. Esiintyminen oli kovin flegmaattista ja anteeksipyytelevää, ei auttanut maanittelut, makkarat eikä vinkulelut. Tuloksena lopulta JUN H juuri käytöksestä ja lyhyestä rungosta, saaden muuten kyllä ihan mainion arvostelun. Eikun kehätottumusta lisää! :)

Kiinnostus korkeimmillaan :D Tuomarina Paavo Mattila

 Ryhmäkehiä saatiin odotella pitkälle iltapäivään ja vasta vähän ennen kehän alkua sain tietää että junior handlerissa kyseessä oli myös SM-osakilpailu :D Ei toki lisännyt jännitystä...

Vihdoin Janniina ja Gini liitelivät kauniisti kehään ja olipa heidän yhteistyötään ilo katsella! Tällä kertaa parivaljakolle ojennettiin sininen ruusuke, mutta se tuskin tylleröitä haittasi sillä suoritukseen sai todellakin olla tyytyväinen! Tiina esitti myöskin kultaisennoutajansa erittäin tyylikkäästi ja on takuulla ansainnut paikkansa SM-finaalissa joulukuussa :) Onnittelut molemmille menestyksestä, pidätte lajin tason korkealla!