maanantai 30. tammikuuta 2012

Pieni "komplikaatio"

100 lukijaa rikottu, huikeaa! :-)

Itse asiaan, eilen sattui pieni takapakki Wiiman toipumisessa. Ruoan jälkeen, ei mennyt kauaa kun tyttö kävi oksentamassa koko annoksen sulamattomana ulos. Seassa ei ollut verta eikä mitään epäilyttävää. Käytin Wiimaa ulkona ja se ei olisi millään halunnut tulla takaisin sisälle, liikkuminen on hidasta. Sain houkuteltua hänet pentulaatikkoon, mutta neiti jäi vain seisomaan paikoilleen alistuneen näköisenä pää alhaalla, korvat päätämyöten silmät puoliummessa. Ei reagoinut pentujen itkuun, eikä oikestaan minunkaan puheeseeni. Havaitsin myös pientä huojumista ja tärinää.

Kohta Wiima alkoi nojailemaan minua vasten ja näytti erittäin huonovointiselta, kuin oksennus olisi ollut koko ajan kurkussa. Soitin päivystävälle eläinlääkärillemme, joka leikkasi Wiiman edellisenä päivänä. Hän pyysi tarkistamaan leikkaushaavan ja limakalvot, kysyi syömisistä ja juomisista. Sanoi, että voi antaa kipulääkettä, sekä kalciumia ihon alle, ja katsoa reilun puolen tunnin päästä koheneeko kunto. Annettiin samantien lääkkeet ja odotettiin... odotettiin... ja odotettiin...

Wiima ei vieläkään hievahtanut mutta puheeseen ragoi jo vähän enemmän. Pennut huusivat nälissään ja laitoimme mamman makaamaan, jotta lapsoset saisivat sapuskaa. Wiiman käytöksestä kuitenkin huomasi, ettei se ollut oma itsensä, ei hoivannut eikä hievahtanut paikoiltaan. Olimme odottaneet jo yli tunnin ja soitin ell, että lähdemme ajelemaan sinnepäin, eihän tästä mitään tule. Pelko valtasi sisuskalut.

Päästiin vastaanotolle samantien, tehtiin pikaisesti päälliset tutkimukset ja laitettiin tippaan. Ell sanoi ettei keksi muuta syytä kuin että Wiima sai jonkin sortin kipushokin, sillä vahvat kipulääkkeet lakkasivat vaikuttamasta ja tyttö oli syönytkin niin huonosti viimeisen viikon, stressin purkautumisesta puhumattakaan. Tunteroinen oltiin vastaanotolla, että saatiin Wiiman tippapussi loppuun saakka ja olipa mamma jo ihan eri koira lähdettyämme!

Nyt kaikki on taas onneksi ok, ja selvittiin vain säikähdyksellä :-) Tilanne ei loppuunsa ollut ollenkaan niin paha kuin pelkäsin- onneksi, mutta en halua kokea sitä kyllä uudestaankaan. Toipumista tarkkaillaan silmäkovana.

1 kommentti:

  1. Onneksi ei sen kummempia ollut. Mä kans ajattelen yleensä aina sitä pahinta, mutta vielä niin ei ole käynyt, että olis toteutunut. Toivottavasti niin ei tule myöskään käymään.

    VastaaPoista