tiistai 19. kesäkuuta 2012

Again: We have puppies!

♥ First touch ♥

Nämä siperialaiset- suloiset, nälkäiset, musta(harmaa)valkoiset piipertäjätermiitit näkivät päivänvalon 19.6.2012 aivan juhannuksen kynnyksellä. Saldona 4 urosta ja 3 narttua.

Gini synnytti pentunsa ilman mitään ylimääräisiä avuja, suhteellisen tasaisin väliajoin. Ei edes inahdusta päästänyt ensimmäisen kohdalla, niinkuin saatoin odottaa tekevän emänsä ja siskon tapoja muistellen. Putsaa, hoivaa ja syöttää kuin vanha tekijä- ja jumankauta nämähän pennut syövät! Äärettömän tasainen pentue kaiken kaikkiaan. Vuorokausia ehti kerääntyä 62 melko korkeilla progeilla astutettuna.

6.58   mv uros
8.20   mv uros
8.30   mv narttu
10.07 mv uros
12.20 mv narttu
15.30 mv narttu
16.30 mv uros

Yhdistelmästä en ole liiemmin missään vielä huudellut. Tykästyttiin jokatapauksessa tuohon Ruotsin kasvattajaan niin paljon, että päätettiin jatkaa samalla linjalla, tosin eri uroksella. Uroksesta kiinnostuin täysin sen sukutaulun perusteella, takaa löytyi mielenkiintoisia koiria erityisesti isän puolelta. Siispä Fonzie- viralliselta nimeltään Chiliway's Diablo laitettiin kokeiluun ja tässä sitä nyt ollaan. On myös toiminut itse erinomaisesti valjaissa. Näyttelykäyntejä ei ole kuin pentuluokasta, mutta oma silmä riittää kertomaan, että riittävän hyvännäköinen uros on kyseessä. Silmien kohdalla otettiin pienoinen riski, isältä niitä ei ole ainakaan vielä tutkittu, mutta luotetaan kasvattajan sanaan joka kertoo tuntevansa kasvattinsa taustat. Luonteeltaan Fonzie oli hiukan juro kuten Ginikin, mutta ehdottomasti ystävällinen ja laumassa toimeentuleva.

 Fonzie asuu Pohjois-Ruotsissa Kangoksessa, ja samassa taloudessa asuu myös Wiiman pentujen isän veli (Chiliway's Never Compare With Me). Astutus onnistui nappiin vaikka meinattiin myöhästyä ja nalkissakin pysyivät kymmenen minuuttia. Siellä kävimme pikaisen päiväreissun ja niin palasimme kotiin jännittelemään. 6 raskausviikon aikana Gini alkoikin paisua kuin seittämän leivän uuni... :-)


Winter 2012
Head & expression
Fonzie & Iza
Fonzie & Iza

Sitten Ginistä lyhyt myyntipuhe. Tämä narttuhan on rehellisesti sanottuna elämäni koira, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Se on kaikkea mitä koiraltani haen niin perheenjäsenenä kuin rotunsa edustajanakin. Ulkonäköä löytyy, pidän sen rodunomaisesta päästä & ilmeestä, pääkoppa on vetohommissa aina kunnossa 110%:sesti. Luonne omaan makuuni sopivan kova, kuitenkin ystävällinen ja omiin ihmisiinsä vahvasti leimautuva, vaikkei aina niin luoksensapäästävä vieraita kohtaan olekaan.
Jos jotain mustaa valkoisella pitää kehua niin plakkarista löytyy 4x SERT, REKÄ-YLE1 ja terveeksi tutkitut silmät. Vaan nämä tiedothan löytyvät myös tuolta seuraavasta linkistäkin.


Summer 2011

Winter 2011

Gini & Kurko
Kurko, Gini, Wiima & Dimmu

Pennut myydään vain aidosti ja oikeasti siperianhuskysta rotuna kiinnostuneille ostajille, jotka arvostavat rodun alkuperäistä käyttötarkoitusta ja arktista luonnetta sen kaikessa hienossa monimuotoisuudessaan !

Yhteystiedot:
Johanna Lahtinen 040 4711 906/ johanna.lahtinen@hotmail.com
tai 
Kati Lahtinen 044 3568 268/ katilahtinen@msn.com

Litter Black




4 kommenttia:

  1. vau onnea pupseista, hieno katras ! ♥

    VastaaPoista
  2. Onnea pennuista! On kyllä ihania :)

    VastaaPoista
  3. Onnea pentusista. Iskä asuukin aika lähellä meitä. Tosi rajan toisella puolella.

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea pennuista! Teillä riittää taas hetkeksi aikaa sitten vipinää♥

    VastaaPoista