keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Kemi KV & Paltamo RN 21.-22.7.2012

Sellainen extempore näyttelyviikonloppu johon päätin lähteä mukaan vasta samaisella viikolla. Kyytien kanssa oli melkoista sähläystä mutta paikanpäälle ja takaisin selvittiin kuten kuuluisa sanonta kuuluu: Asioilla on tapana järjestyä :-)

Kemi KV 21.7.2012

Kemissä oltiin lauantaina yhdeksän pintaan Mirellan ja Jonnan kanssa, josta suuntasin tieni suoraan aussiekehille. Ilma oli kylmempi kuin odotin, Oulussa kun heti aamukasilta aurinko porotti lämpimästi, Kemin sää oli jotain toista maata. Vettäkin satoi, vaikka sellaista ei alunperin luvattu.... Brunon kanssa otettiin pikkutreenit ja Suvi oli päässyt salaa ottamaan meistä kuvankin!

© Suvi Lehto

Tiedettiin entuudestaan, että tuomarina olisi tiukka Päivi Eerola. Seuraavaa ei kuitenkaan odotettu. Nuorten luokassa oli neljä urosta yhteensä, me esiinnyimme viimeisenä. Bruno kulki tosi kivasti, yhteistyö sujui jo paljon paremmin sitten Oulu KV:n.

NUO urokset

Vuoromme tultua tuomari kuitenkin totesi Brunon ontuvan selvästi. WTF!? sanon minä. Niimpä saatiin tulokseksi saatiin EVA ja kaunis arvostelu, jossa ei ollut oikeastaan mitään muuta moitetta. Päivi vielä minulle erikseen sanoi, että kun olimme tulleet kehään- hän ajatteli siinä olevan selvä luokkavoittaja...



© Suvi Lehto

Tietysti mentiin heti Kirsin kanssa testaamaan, että ontuuko Bruno. Noh, ei me vaan meidän silmillä huomattu mitään normaalista poikkeavaa, eikä tutuillakaan ollut huomautettavaa, jotka olivat kehää vierestä seuranneet. Eihän sille sitten mitään mahdettu, tuomarin mielipide oli tällä kertaa tämä. Paltamoon siis mentäisiin toivottavasti paremmalla onnella.

Ei siinä auttanut jäädä tuleen makaamaan. Nartut alkoivat pian ja saisin myös esittää Kirsin toisen aussien, Aavan (Forest Star's Emmanuel) avoimessa luokassa. Pieni pippurinen hymynaama oli ilo viedä kehään ja Päivikin tykkäsi sen verran, että antoi erinomaisen, mutta rokotti liikkeestä sen verran, ettei SA:ta jaettu. Kuitenkin erityisesti Aavan pää ja temperamentti olivat tuomarin mieleen. Viimeisen sertin metsästys jatkukoot...






Tästä sain jäädä seurailemaan sivusta nahkakehää, jossa ihastuttava Noia (Timonan Xiu Xiomara) ylsi VSP:ksi saaden CACIBin, onnea Assi! Itsekin jäin kehien jälkeen touhuilemaan tuon energiapakkauksen kanssa ja voi taivas, että tyttö vei sydämeni mukanaan ♥ En kyllä kestä, jos tämä naikkonen menee saamaan kourallisen nahkalapsia niinkuin viikonlopun astutusten perusteella pahasti näyttää... Pentukuvat ovat kiellettyjä minun silmiltä!

© Suvi Lehto
Jäin partiskehille kuvaamaan Super-Saanaa, joka esitti neljä vai kenties viisi partista hiki otsassa, aina yhtä tyylikkäästi! Itsekin sain kunnian päästä osaksi Memorylane kasvattajaryhmää. Tosin pienenä uhrauksena beige jakkutakkini vaihtui suloiseen pinkkiin röyhelöpaitaan, jotten erottuisi liikaa joukosta ;-) Rekku (Memoryline Hold On Tight) oli oikein kokenut esiintyjä, joka sopi tällaiselle kokemattomalle partishandlerille kyllä ihan hyvin! Kävimme pyörähtämässä BIS kasvattaja kehässä Tanya Ahlman-Stockmarin arvostelemana pelkällä läpijuoksulla. Kiitos kuitenkin Saana ja Nina tästä mahdollisuudesta! :-)



Ja eikun kotimatkalle ja kämpille paapaamaan seuraavan päivän koitoksia varten....

 
~~~~~~~

Paltamo RN 22.7.2012

Rankka herätys aamuseitsämältä ja parkkikselle odottelemaan Kirsiä. Matka sujui mukavasti kohti Paltamon ryhmistä (FCI:n ryhmät 1&2), jossa lähdettiin erityisesti Brunolle hakemaan EVAa parempaa tulosta.

Ennen aussieita ehdin kuitenkin esittämään jo junnuajoilta tutun Neelan (Dandinas With Pleasure) valioissa, sekin yksi Assin ihanista nahkoista.
Neela esiintyi kanssani kiitettävästi ja saatiin tulokseksi VAL ERI1 SA. PN luokassa oli 5 narttua, joista junnu pudotettiin, trikit veivät kaksi ensimmäistä sijaa, sitten tulimme me Neelan kanssa ja neljännen sijan otti Assi Noian kanssa. Kukaan ei voinut enää ottaa sertiä vastaan, joten serti meni PN luokasta tippuneelle junnulle :-)

Neela VAL ERI1 SA PN3

Päivi oli myös saapunut paikalle valkkarinsa kanssa, joten lupauduin esittämään senkin, aikaa kun oli ennen aussieiden alkua ihan kiitettävästi. Valkoisiapaimenkoiria oli ilmoitettu yhteensä 6, joista puolet uroksia ja kaikki avoimessa luokassa. Lumo oli luokkansa ainut lyhytkarvainen ja esiinnyimme viimeisenä. Tuomarina toimi Hilkka Salohalla. Lumo esiintyi todella hienosti makkaran voimalla ja eri napsahti. Hilkka laittoi Lumon luokkansa ensimmäiseksi, antoi SA:n ja samalla Lumosta tuli PU1 saaden ensimmäisen SERTinsä, juhuuu!
Nartut menivät nopeasti ja Hilkka ei suonut yhdellekkään SA:ta. Näin ollen Lumosta tuli myös rotunsa paras ja jäätäisiin iltapäivään odottelemaan ryhmäkehiä, mahtavaa :-)

 
Kuva Sinikka Kinnunen

Joshua Jewar of the Heart of Lothian "Lumo" AVO ERI1 SA PU1 SERT ROP
 Kuva Sinikka Kinnunen

Aussiet starttasivat ja päästiin esiintymään saman tuomarin alaisuuteen. Hän oli selvästi mieltynyt merleihin ainakin sijoitusten perusteella, vai liekkö pelkkää sattumaa?
Bruno oli aika energinen kehässä, enkä meinannut saada poikaa pysymään aloillaan. Erinomainen kuitenkin saatiin ilman SA:ta sijoittuen nuorten luokan kakkosiksi eikä ontumisesta ollut arvostelussa minkään sortin mainintaa, kuten arvelimmekin ;-)
Aavan kanssa haettiin samanlaiset tulokset vastaavasti hieman laiskalla esiintymisellä. AVO ERI2 saatiin ilman SA:ta, mutta ihan tyytyväisiä oltiin tuloksiin. Erinomainen on aina erinomainen! :-)

Kirsi lähti pitkälle kotimatkalle ja minä jäin vielä odottelemaan ryhmäkehiä, sekä paras palveluskoirakisaa. Molemmissa käytiin juoksemassa Lumon kanssa vain kunniakierros, mutta eeehän se meitä haittaa, serti ja roppi on aina hieno saavutus!

nakkia naamaan

Katsottiin vielä BIS-kehä jossa Sirpan upea Hero nöffi tuli toiseksi, jonka jälkeen lähdettiin Assin kanssa körryyttelemään kohti Oulua. Matkalla Assi suoritti jonkin sortin aivopesua ja alkoi kauppaamaan Noian toivottavasti syksyllä syntyviä lapsosia. Tilannetta ei helpottanut yhtään kun haimme 4kk vanhan nahkalapsi Oivan kyytiin. Assi manaan sinut hiljaa mielessäni :-D

Jokatapauksessa kiitoksia taas ihmiset hienosta viikonlopusta jonka sain teidän ja upeiden koirienne kanssa viettää :-) Nyt on vielä hieman hämärän peitossa, että minne seuraavaksi suuntaamme, kun Kuopio KV:n ilmotkin menivät ohi suun, mutta ottakaa taas yhteyksiä jos jonnekkin tarvitsee handlausapua. Olen messissä jos kyydit ja aikikset vaan sopivat oman kalenterin kanssa yksiin! :-)

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Oulu KV 15.7.2012 Sunnuntai

Päivä lähti hieman aurinkoisemmissa merkeissä liikenteeseen ja minäkin sain nukkua hieman pidempään. Tähtäsin matkani paikalle 11:sta ja sain samalla 40minuutin aamukävelyn auringon paahteessa :-)

Kävin luovuttamassa Saanalle junior handlerin Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin piirinmestareille lahjoitetun taulun haikein mielin. Hienoja muistoja tulvi mieleen viime vuodelta ♥ Vaan olipa uusikin piirinmestari oikein taitava nuori nöffihandleri, hänelle valtavasti onnea! Kuin myös Janskulle osarivoitosta ja Kassulle kakkossijasta upealla esityksellä, on meillä Suomessa hienoja nuoria koiranesittäjiä!

Kävin pikakierroksen handlattavien omistajien luona ja jäin muuttikehille porisemaan Piian ja Katin luokse. Venus-neitokaisenkin näin ihka ensimmäistä kertaa ja pitihän sitäkin saada kokeilla, kunnon belggarisesotus :-D

hirttosilimukka
Olettamani esitettävien handlausjärjestys ei sitten mennytkään ihan niinkuin piti. Ryntäilin westiekehille jossa pääsin esittämään valloittavan Günther pojan (Starring Immer Bereit) avoimessa luokassa, jossa oli lisäksi kaksi muuta kilpakumppania. Tuomarina toimi edellispäivänä jenkkejäkin arvostellut hidas tuomari Maria Dekaristou Kreikasta. Onneksi terhakka kehäsihteeri pisti hieman vauhtia ;-)


© Katriina Mäenpää

Yhteistä säveltä haettiin koko kehän ajan, mutta selvittiin kunnialla kuumuudesta huolimatta. Tulokseksi AVO ERI2 SA ja paras uros luokassa ei sijoitusta. Viimeinen serti oli hakusessa, mutta tällä kertaa se ei matkaan tarttunut, mutta kaikki oltiin silti ihan tyytyväisiä melko puhtaaseen suoritukseen niin vähällä tutustumisella/harjoituksella :-)

© Katriina Mäenpää

© Katriina Mäenpää

© Saana Pirinen


 Kaksi alinta kuvaa myöskin © Saana Pirinen

Kesken kehän minulla alkoi kännykkä soimaan ja huomasin, että Leena soitti mäykkykehiltä. Jouduin tietysti painamaan punaista luuria ja toivoa vain ehtiväni kehään. Heti kun olin poistunut Köntsän kanssa kehästä, soitin takaisin ja eräs tyttö kertoi Leenan jo olevan kehässä. Noiduin mielessäni ja samaan aikaan katsoin muuttikehälle jossa uroksia jo arvosteltiin. Ei muutakuin tuulispäänä sinne. Tarkoitukseni OLI esittää Maijan kasvattinarttu vielä westieissä avoimessa luokassa, mutta eihän minulla ollut aikaa. Siispä Piian luokse, namit taskuun, numerolappu hihaan ja suoraan kehään.

Muuteilla oli tuomarina Marja Talvitie ja joku harjoitusarvostelija, jäi täysin hämärän peittoon kuka tämä nainen oli. Elwis (Jiepeer´s Tingiyok)  on minulle entuudestaan tuttu koiruus, joten esiintyminen meni ihan mukavasti.

© Kati Mäkeläinen
© Piia Borén
Tulokseksi saatiin EH2 turkittomuudesta yms muista muutamasta virheestä. Elwikselläkin puuttuu enää se yksi serti.... Sen metsästäminen siis jatkukoot!

Seuraavaksi siirryin mäykkykehille jossa Leena tulikin kehästä jo ulos ROP, SERT ja CACIB ruusukkeet kourissa. Isot onnittelut vaihdettiin, lähdettiin kahville, otettiin palkintoposet ja sovittiin että minä veisin Bellan ( virl. Ravnsager's Anna Bella Akasut) ryhmäkehiin.
Bellahan on esiintyjänä luonnonlahjakkuus vaikka ikääkään ei ole nimeksikkään. Esiintyi oikeastaan vapaasti painoa siirrellen, ei minun tarvinnut juuri jalkoihin kajota :-)


Nelosryhmästä kuusi mäykkyä yhdeksästä oli päässyt kilpailemaan. Tuomarina toimi Bellankin ropiksi laittanut ruotalainen Ann Carlström. Alkuun hän puotti kaksi pois, jonka jälkeen aloitti sijoittamisen.
Neljänneksi ylsi pk. mäyräkoira. Kolmanneksi lk. mäyräkoira. Jäljellä me ja pk. kääpiömäyräkoira. Kunniakierros ja näin punainen ruusuke ojennetaan meille. Ilmeeni olisi ollut taas ikuistamisen arvoinen....
Bellan käytökseen ja esiintymiseen olin enemmän kuin tyytyväinen, tämän neitokaisen kanssa oli ilo tehdä yhteistyötä!

© Saana Pirinen
Pieni breikki jonka jälkeen takaisin odottelemaan BIS kehän alkua kokoomakehään. Tuomarin kunnian sai jo lauantaina tutuksi tullut Arne Foss, Norjasta. Bella oli jo todella väsynyt joka paistoi esiintymisestä. Kierrettiin vielä kunniakierros jonka jälkeen ansaitusti sijoittuneet koirat kutsuttiin sisään ja Bissin vei kaunis azawakh.

Takana on kyllä kertakaikkisen upea viikonloppu, ei voi kuin kiittää koirien omistajia ja heidän antamaa luottamustaan, sekä uusia tuttavuuksia ja ystäviä laadukkaasta seurasta, kuvista, kaikesta...Niin ne koirat meitä kummasti yhdistää, en muistanutkaan että tämä harrastus on näin ihana ♥ Spessukiitokset siskolle taas majoituksesta ja ruokkimisesta, oot korvaamaton!
Seuraavaksi suuntana onkin Kemi KV lauantaina ja sunnuntaina suunnataan Paltamon ryhmikseen. Siellä tutut nähdään ja päivityksiä on taas tiedossa! :-)

Handlausgalleriakin sai täytettä ;-)  I can handle it

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Oulu KV 14.7.2012 Lauantai

Jee pitkästä aikaa näyttelypostaus! Näyttelykäynnit kun ovat tänä vuonna jääneet yhden käden laskettaviksi...

Olin haalinut itselleni melkoisen aikataulun lauantaiksi, mutta olin varsin innoissani tulevasta päivästä. Sade vain hieman arvellutti.

Tässäpä arivioitu aikataulu:

Kehä 7, aussie (24kpl), NUO uros 9.30
Kehä 15, tolleri (22kpl), AVO narttu 10.30
Kehä 15, geesi (19kpl), PU-luokka 11.30
Kehä 1, pehko (52), AVO narttu 12.00
Kehä 19, valkkari (23), AVO uros 12.30
Kehä 16, nahka (21), KASV-luokka BIS-kehässä 15.00

Kehä 6, jenkki, KUVAUS klo 13.00

Olin paikalla tasan yhdeksältä ja suuntasin nokkani ensimmäisenä aussiekehille. Siellä pääsin tutustumaan Kirsiin ja ihanaan Bruno poitsuun- virallisemmin Wolfhouse-Caratia Lincoln, jonka kanssa harjoiteltiin hieman ennen kehään menoa.

Tuomarina toimi Arne Foss Norjasta. Oikein mukava keski-ikäinen mies, jonka edessä ei tarvinnut turhaa jännitellä. Hän oli myös nopea arvostelemaan, josta pitkä plussa!
Junnu-uroksia oli 5 kappaletta ja ne arvosteltiin nopeasti. Siirryimme kehään nuorten luokassa ja kilpakumppaneita oli kaksi.





Esiintyminen meni ihan mallikkaasti, Brunolla on ihana tapa ottaa kontakti ♥ Juostiin rinkiä seisoteltiin välillä ja taas juostiin, mutta arvostelu oli hetkessä ohi.
ERI, SA ja luokkavoitto napsahti. Paras uros kehään ei päässytkään kuin valio Brunon lisäksi, joten tyytyväinen sai olla. Jäimme luonnollisesti valiolle kakkosiksi, mutta kotiinviemisiksi lähti SERT ja va-CACIB, jihuu! :-) Käytiin Kirsin kanssa ottamassa vielä palkintoposet ja hyvältä näytti edelleen...


Bruno NUO ERI1 SA PU2 SERT VACACIB

Tästä matka jatkui kehälle 15, jossa Sanna jo odotteli tolleri Peppin (Mäkiharjun Petite Amante) kanssa. Kaulaan laitettiin uusi kultainen snake ja tyty oli nyt huomattavasti virkeämmällä tuulella kuin Lestijärvellä. Kehään päästiinkin jo melko pian, tuomarina toimi Watson Shaun. Tulokseksi saatiin AVO EH AVK2 eli juuri se mitä lähdettiin hakemaankin, jes! :-)



Siispä kaikki oli valmiina kasvattajaluokkaan. Tämähän ei varsinaisesti aikataulusuunnitelmaani kuulunut, mutta eipä se montaa minuuttia päivästäni vienytkään. Mäkiharjun kasvattajaluokka sijoittui toiseksi ilman kunniapalkintoa. Tuomarin antamasta arvostelusta minulla ei ole tietoa, mitkä olivat perusteet, mutta kivaa oli käydä pyörähtämässä.

Mäkiharjun kasvattajaryhmä
Kehän jälkeen kiiruhdin etsimään Tarjaa ykköskehältä jossa pehkot olivat menossa. Hän kuitenkin kertoi ettei tarvitsekaan handlausapua, joten lähdin käymään tauolla Riikan kanssa kahvittelemassa. Samalla vaihdettiin kuulumisia ja kikateltiin kuin pikkulikat. Samoihin aikoihin yritin soittaa Sannalle treffeistä ja kehän menosta, mutta vastausta ei kuulunut. Pikaisen tauon jälkeen siirryin takaisin kehälle 15 jossa portugeesit jo juoksivat kehässä. Törmäsin Janniinaan ja Katrinaan ja kysyin heiltä vähän kehän meiningistä. Heidän mukaansa urokset olivat jo menneet. Olin ihan paniikissa että voi hittolainen nyt mä myöhästyin. Yritin etsiä Sannaa paikalta mutten vieläkään löytänyt ja soitinkin pariin otteeseen. Siispä jäin teille tietymättömille missä he olivat ja samalla tunsin tuottaneeni pettymyksen. Myöhemmin kuitenkin selvisi että matkassa oli ollut muutama mutka eivätkä he olleet päässeet paikalle ollenkaan. Minulle helpotus sinänsä.

Aikaa ei ollut märehtimiseen ja siirryin nyt valkkarikehille. Siellä Krista oli jo laput kourassa menossa kehään kun Lumoa jo huudeltiin. Pikainen vaihdos ja suoraan kehään koiran kanssa jota en ollut koskaan tavannutkaan :-D Onneksi luokassa oli muitakin osallistujia joten ehdin hieman odotellessa tutustumaan ja harjoittelemaan tämän valloittavan valkoisenpaimenkoiran kanssa.
Tuomarina toimi Igor Selimovic Kroatiasta. Hän pyysi kaikkia esittäjiä näyttämään koiran hampaat, sipaisi kevyesti turkkia, juoksutti ympäri ja edestakaisin, jonka jälkeen antoi laatuarvostelun. Lumo sai ERIn ja SAn. Piti hieman tuuletella :-) PU-kehässä jäätiin kolmanneksi, mutta koska ensimmäinen oli jo valio, sysättiin kouraamme VASERT ja VACACIB.

Joskua Jewar of the Heart of Lothian "Lumo"
AVO ERI1 SA PU3 VASERT VACACIB

© Riikka Lehtosalo
 Nyt olisi edessä jonkin mittainen tauko ennen ryhmäkehien alkua. Kävin siis kuvaamassa Jenkit ja Riikan, joka esitti valloittavaa gordoninsetteriä. Galleriaan pääsee tästä.
Tässä välissä oli myös koko päivän ihanimmat sade/raekuurot, kiitokset siis Riikalle ja Tuomakselle sadesuojasta, heidän korvaamattomassa teltastaan, jonka ansiosta säilyin sopivan kosteana, mutten liian märkänäkään! :-D

Siirryin etsiskelemään Assia joka piti matkassaan nahkaa jonka esittäisin Timonan kasvattajaryhmässä. Viggo, virallisemmin Timonan Viking Viggo oli oikein energinen ja _perso_ nuori herra. Yhteistyö sujui ihan mallikkaasti ja Mirella ehti räpsäisemään tämän kuvankin meistä, kiitoksia!

© Mirella Hildén
Kokoonnuttin BIS-kasvattajakehillä pehkojen taakse. Arvostelemassa oli suomalainen Paula Heikkinen-Lehkonen. Kokemus oli sinänsä haastava, mutta kehässähän on aina hauskaa :-) Valitettavasti emme päässeet tällä kertaa osingoille, mutta Timonan kennel keräsi kuitenkin menestystä jälleen kun kaunis Pipsa meni ottamaan RYP3 sijan ykkösryhmästä, onnittelut omistajalle ja kasvattajalle!

© Mirella Hildén
Vihdoin päivä paketissa. Siskon kämpille lepäämään ja muokkaamaan kuvia. Sunnuntaina uusi koitos ja uudet kujeet. Siitäkin tulossa pian päivitystä.

TO BE CONTINUED....

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Videopostausta Messarista

video
video
video

Muutama pätkä Best of the Bestistä missä kisasin ihanalla Meeko amerikanakitalla päästen 9 parhaan joukkoon! :-)


video

Pari videota Derbin kehästä Voittajassa 4.12.2011, tuloksena JUN ERI.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Bläkkärilapset 2vk

Potrettia....................

Lapset ovat alkaneet harjoitella painimisen ja liikkumisen jaloja taitoja. Ruoka maistuu ja muristakkin osataan ♥