sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Ei mikä tahansa kirja.

"Keys to top breeding"
by Pekka Hannula & Marjo Nygård
Suurin osa kirjoista ovat minulle vain- noh, kirjoja. Tavallisesti ne luetaan kerran läpi, annetaan arvosana asteikolla 1-10 ja laitetaan hyllyn jatkoksi pölyttymään- oli se sitten hyvä tai huono. Tämä tapaus teki kuitenkin poikkeuksen. Kirjan syvällinen ymmärtäminen vaatii useamman lukukerran.


Olin juuri tullut kotiin koulusta kun kirja saapui minulle postissa noin viikko sitten torstaina.
Aloin silmäilemään sisällystä, jossa komeili suuria kasvattajanimiä, niin suomalaisia kuin ulkomaalaisiakin. Selasin pikakelauksella sivuja, joista tuli esiin kuvia erirotuisista koirista. Rodunomaisista koirista. Harkittuja, nostalgisia, historiallisia kuvia vuosien varrelta- ja jokaisella niistä oli kerrottavanaan oma tarinansa.

Olin koukussa. Pannullinen kahvia jos toinenkin kului ensimmäisen 70 sivun aikana. Mikäli minulla ei olisi ollut pakollisia velvoitteita, niin kirja olisi luettu yhteen pötköön. Kaiken kaikkiaan luin sen alle viikossa, viimeisenä iltana en malttanut lopettaa ja menetin yöuneni. Miksikö?

Kannet suljettuani olin alkuun hyvin hämmentynyt.
Tunnetta voi verrata siihen kuin olisin ollut lapsen kengissä ja sormi suussa yksin keskellä jättiläistavarataloa ilman isää ja äitiä.

Aamuyön pikkutunnit venyivät venymistään kun aivoni raksuttivat ylikierroksilla. Kyseenalaistin kaiken itsessäni koiranomistajana ja ehkä tulevana koirankasvattajana. Kyseenalaistin koirani ja niiden jälkeläiset niiden jalostuksellisessa merkityksessään. Koin jonkinsortin "valaistuksen" ja löysin Raamattuni. Pitkästä aikaa sain kunnon säväreitä ajatellessani omaa osuuttani ja tulevaisuutta koiramaailmassa. Kirja avasi silmäni.




Pidin pari päivää taukoa ja jäsentelin jo oppimaani päässäni. Ostin muistiinpanovälineet ja aloin lukemaan kirjaa uudelleen luku kerrallaan. Olen sivulla 109. Yliviivaustusseja on käytetty ahkerasti ja ajatuskarttoja alkaa vähitellen muodostua muistiinpanovihkoon. Opiskelua parhaimmillaan!

Olen lukenut kymmeniä ja taas kymmeniä koirakirjoja vuosien saatossa. Ne ovat yleispäteviä ja antavat jonkin sortin teoreettista pohjaa. Olen käynyt kasvattajan peruskurssin ja saanut matkaan kansion. Peruskauraa.

Mikä sitten erottaa kansainvälisen kasvattajakirjan aikaisemmin lukemistani?

Tietysti se, että kirja perustuu kokemuksiin. Siksi se on niin erityinen.
Kaiken kaikkiaan 22 pitkänlinjan kasvattajaa kertoo siinä vuosikymmeniä kestäneestä koiranjalostuksesta ylä- ja alamäkineen. Päästään kerrankin lähemmäksi käytäntöä teorian sijaan. Kompromissit, riskit ja niiden kautta onnistumiset kertovat näiden ihmisten näkemyksestä, joka on yksi avainsanoista.



Mitä kirja opetti?

Jos luulit tietäväsi jotain koiranjalostuksesta, niin saatat tämän luettuasi joutua toteamaan ettet tiennyt vielä mitään. Näin minullekkin kävi. Opin ymmärtämään, ettei mikään ole niin mustavalkoista kuin aluksi näyttää, harmaa alue siinä välissä on paljon suurempi. Vastaus mitä saatoit pitää aluksi oikeana voikin olla väärä ja toisinpäin. Tämä taas johtaa siihen, että kasvattajien tekemiä ratkaisuja on paha mennä ulkopuolisena arvostelemaan kun olemassa ei aina ole vain yhtä ja ainoaa ratkaisumallia.

On myös mielenkiintoista huomata kuinka tyystin eri rodun kasvattajalta voi oppia täysin uusia näkökulmia, joista on hyötyä oman rodun kasvattamisessa. Enkä pelkästään oppinut mitä koirankasvatus voi olla sen kaikessa monimuotoisuudessaan. Opin myös asennoitumista koiramaailman ihmissuhteissa. Hanki itsellesi mentori, paras jonka voit saada. Se johon voit aina luottaa ja joka auttaa, sekä tukee sinua päätöksissäsi. Avainsanoja ovat näkemys ja kokemus, sekä yhteinen sävel, ei se- mitä rotua hän kasvattaa.
Niin ja paskaa puhutaan tietysti vain niistä, jotka ovat saavuttaneet tekemisellään jotain merkittävää.

Pähkinänkuoressa: Ei kannata kulkea laput silmillä. Pätemisen sijaan kannattaa kuunnella ja kysellä. Opintie on loputon, siksi ole vastaanottavainen. Sisäistä rotusi historia. Löydä oikea rotutyyppi, jota haluat jatkaa ja vaali sitä. Hanki siihen paras narttu, sekä sille sopiva uros. Luonto hoitaa loput. Lopuksi ole valikoiva, kriittinen ja rehellinen omassa kasvatustyössäsi ja omistaudu sille täydestä sydämestäsi.


Kiinnostuitko? Sivuilta löytyy videokin: http://www.topbreeding.fi/
Minun kauttani kirja on myös nopeasti saatavilla suomenkielisenä, ottakaa vain yhteyksiä sähköpostilla tai puhelimitse niin laitetaan homma pyörimään! :)
johanna.lahtinen@hotmail.com tai 040 4711 906


8 kommenttia:

  1. Tosi hyvä teksti, herätti kyllä ehdottomasti mielenkiinnon tuo kirja!

    VastaaPoista
  2. Olipa mielenkiintoinen ja hyvä teksti! Ja kirja kuulostaa mielenkiintoiselta. :-)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Maikki ja Jenny! Kirja on todellakin lukemisen arvoinen.

    VastaaPoista
  4. Yön pimeinä tunteina täältä löytyy kaikenlaista mielenkiintoista luettavaa. Kasvattajaksikin ehkä joskus aion, mutta tällä hetkellä yritän päästä vielä muiden pään sisään heidän valintojaan miettiessä. Kirja kuullostaa mielenkiintoiselta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jani ja sitä se myös on :) Eikun lukemaan!

      Poista
  5. Tämän tekstin pohjalta päätin kyseisen kirjan kirjastosta lainata. Ja nyt kun sain sen loppuun, suorastaan janoan uudelleen lukemista (yliviivaustussien kera). Pitäisi vain vielä omaksi malttaa hankkia..
    Eli suuri kiitos tekstistäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Se on hyvä opetusopus, avartaa näkemyksiä!

      Poista