sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Pello RN 15.2.

Lyhyesti, kun ei juuri ole kuviakaan jaettavaksi.

Mukana newfoundlandinkoira BearEssence Heavens to Betsy "Ulla", sekä karhukoirat Ari ja Taika.
Aamu alkaa nöffeillä, Ullalle ensimmäinen koitos ja kehä sisällä. Neitillä oli ihan köntsät housuissa, mutta onneksi olimme hyvissä ajoin, niin koira ehti vapautua kun sitä ei turhaan syynätty. Ullan kohdalla olen ollut melko laiska, nimittäin olen ottanut yhdet ainoat näyttelytreenit ennen tuota koitosta sen kanssa. Trimmasin sen myös itse, kasvattaja otti ainoastaan vähän kaulan alta ja takakintereistä ylimääräisiä. Turkki kiilsi. Täytyy sanoa, että Chris Christensenin pesuaineet ovat omalla kokemuksella olleet tähänasti ykkösiä.

Tuomarinamme toimi vallan vallaton ja tomerasti tiukka Per-Harald Nymark, Norjasta tuomarinmuutoksen seurauksena. Hän tykkäsi, että liikkeet esitettiin todellakin KOVAA juosten hokien samalla: "Faster, faster!", samalla kun levitteli käsiään :) Tyyppinä piti ehkä hiukan kevyemmistä. Tässä Ullalla oli siis etu kun kilpaili junioriluokassa siskoaan vastaan. Esiintyminen meni yllättävän hyvin, liikkeet olivat todella reippaat. Seisotuksessa meni vallattomaksi, mutta saipahan paljon nakkia ja hyviä kokemuksia seuraavaa kertaa varten. Tuloksena JUN ERI1, muttei SA:ta pentumaisuuden takia, joka on täysin totta. Ullan emästä tuli Suomen ja Ruotsin muotovalio, sekä veli sai myöskin ensimmäisessä näyttelyssään varasertin :)

UllaBulla kehäkettuilee.

Perhepotretti, vasemmalla emä ja oikealla isä. Keskellä neljä sisarusta :)

Saatiin odottaa pitkä tovi karhukoirien alkamista. Sielläkin tuomarinmuutos, Raimo M. Viljamaa siunautui arvostelemaan. 36 karhukoiraa, eli melko suuri määrä ryhmänäyttelyksi. Arin kanssa haettiin NUO ERI4:nen lyhyydestä. Pitkästä aikaa esitin myös Teilojan Nemon joka on siirtynyt käyttöluokkaan. Arvosana parani yhdellä asteikolla, edellinen AVO H oli nyt KÄY EH4, vaikka esiintyminen meni päin prinkkalaa ;) Heikki esitti Taikan jälleen itse. Viljamaa piti neidistä kovasti, mutta hänenKIN silmään valkoista oli liikaa 5/5 jolloin eristä tiputtiin EH:hon. Sentään luokkavoitto napsahti!

Heikki ja Taika, NUO EH1

Viimeisenä sain kunnian esittää ihanan käyttöluokan nartun- Jättösarven Kertun. Mahtava perso-persoona! Esiintyminen meni ihan mallikkaasti, tiesin että tuomari tulisi siitä tykkäämään. KÄY ERI1 SA. Paras narttu-luokassa mietti vähän aikaa, mutta sijoitti ykköseksi. Näin ollen SERT ja FI MVA! Vielä ROP-kehään ja punakeltainen ruusuke ojennettiin meille :) Kehä venyi niin myöhäiseen, että järjestäjä tuli hakemaan meidät ulkoa sisään, jossa juoksimme samaa vauhtia suoraan ryhmäkehään pikkuspitzien perähän :D Tuomari kävi kättelemässä meidät melkolailla heti ulos, vaikkakin kehui koiran tummia silmiä :P

Jättösarven Kerttu KÄY ERI1 SA PN1 SERT FI MVA ROP

Näihin tunnelmiin, jatkan seuraavaksi laikojen päänäyttelyyn Sieviin 2.3. Siellä pääsen käsiksi venäläis-eurooppalaiseen laikaan, joka tulikin tutuksi jo viimekevään Oulaisten ryhmänäyttelyissä :)