perjantai 15. tammikuuta 2016

Toipuu(ko)?

Kolme yötä selätetty. Voimakkaat kipulääkkeet on loppuneet, mutta vointi näyttää toistaiseksi hyvältä. Haava todella siisti. Lämmöt normaalit. Ulostus normaalia. Nukkuu paljon, juo normaalisti. Hieman on herkutkin alkaneet maistua. Nakit, kinkkumakkarat ja paistettu kana ovat suosikkilistoilla. Tänään näin ensimmäisen kerran että tuolla koiralla oli oikeasti nälkä. Sitä ilmettä en ole nähnyt viimeiseen kahteen viikkoon.


Wiima on ollut mukanani töissä pari päivää. Huomiseksi tulee koirahoitaja, kun lähden käymään yhden yön reissun Vaasassa tuhlaamassa joululahjaksi saamani Cheekin konserttilipun. Jostain syystä fiiliksiä ei vain hirveästi ole...

Koin nimittäin pienen kolauksen tänään soittaessa toiselle leikanneelle eläinlääkärille.
"En haluaisi olla pessimisti, mutta vaaranpaikka ei vielä ole ohi. Meillä on todella pienellä prosentilla selviytyneet koirat, joilla on kohtu päässyt puhkeamaan. Tällä hetkellä antibiootti vielä estää tulehduksen puhkeamisen/esiintulon, mutta ennenkin on ollut tapauksia joissa tulehdus on hyökännyt kolmen viikon kuluttua leikkauksesta, kun antibioottikuuri on lopetettu. Koirallasi oli kohdussa useita pistoja joista mätää oli päässyt valumaan vatsaonteloon."

Thanks for the information.


keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Tunkeilijana märkäkohtu

Näin kauan se tuumaustauko kestikin.





Reilu viikko sitten olin vanhempieni luona Oulaisissa koirat matkassa. Ostimme normaalista poiketen HauHaun ruokaa JahtiVahdin sijaan. Wiima ja Sandi hieman nirsoilivat ruoalle. Kotiuduin sunnuntai-iltana ja Wiima mökötti auton nurkassa. Ajattelin että nauttii siellä lämpöisestä eikä halua mennä taas ulkoruokintaan. Lopulta vääntäytyi ylös. Keskiviikkona Wiima ei suostunut syömään ollenkaan. Otin sisälle tarkkailuun pariksi yöksi. Herkkuja suostui syömään eikä kuumetta ollut. Ulostus normaalia. Yleisvointi ok. Perjantaina takaisin ulkoruokintaan. Wiimahan on pitänyt ruokapaastoja ennenkin, tosin pahimpaan helleaikaan keskikesällä...

Ruoaksi maistui ainoastaan jauheliha. Naput jäivät syömättä. Ajattelin että on perkele hyvälle oppinut.
Toissailtana ei noussut enää omalta alustaltaan. Normaalisti koirani hilluvat ja pomppivat ruokinta-aikaan. Tiesin että nyt ei ole kaikki kunnossa. Otin Wiiman sisälle. Taloon käveli varovasti, eritoten portaissa. Sisälle päästyään romahti lattialle. Nostin ylös ja koko koiran olemus oli kovin anteeksipyytelevä. Tärisi kauttaaltaan, hengitys raskasta. Lämpö 39.1. Siinä sitten alat soittelemaan lähikuntien eläinlääkäreille, yksi äitiyslomalla, toisella menee vastaajaan ja kolmannella saan yhdistettyä päivystävälle Veteliin jonne matka kesti 20 minuuttia kun koukkasin Riikan matkalta kyytiin.
Vastaanotolla mitattiin lämpö joka oli noussut 39.5 puolessa tunnissa...Syke 140. Seuraavaksi ell katoi ultaäänellä (hyvin kehnolla sellaisella), että jotain epämääräisiä mustia kohtia todennäköisesti kohdussa oli. Epäilynä kohtutulehdus. Nesteytykseen, hieman kipulääkettä ja antibioottikuurille. Soitto aamulla Nikulan hevosklinikalle. Yö oli katkonainen ja näin painajaisia koirani kuolemasta. Wiima ei liikahtanutkaan yön aikana paikaltaan.

Kahdeksalta soitto Kaustisille ja vasta  vähän vaille 11 ottivat vastaan kun soitin, että joko otatte tai jätätte, mutta enää ei voi odottaa. Kaikki eläinlääkärit olivat siihen saakka jossain varattuina. Pieneläinlääkäri oli saapunut kuitenkin paikalle ja otti tilanteen vakavasti. Ensimmäisenä lämpöjen mittaus, 39.9 eilisestä kipulääkkeestä huolimatta. Syke edelleen 136. Paremmalla ultralla kuvattuna virtsarakon vieressä näkyi jotain epäilyttävää. Leukkareista ainoastaan yksi arvo oli koholla joka viittasi joko loisiin tai keuhkoihin???? Muut olivat viitearvoissa, joka saattoi osittain johtua antibiootistakin. Eläinlääkärin mukaan siis ei tukenut kohtutulehdusta. Lisäksi Vetelin, sekä tämä Kaustisen ell ihmettelivät miten kohtutulehdus on muodostunut näin pian, kun juoksutkin loppuivat vasta viikko sitten.

He kuitenkin lähettivät minut matkoihini ja aikoivat ottaa laajemman verenkuvan, tutkia sisuskalut tarkemmin ja mahdollisesti röntgenkuvata. Eivätkä osanneet sanoa että leikkaavatko. Sanoin että tehkää nyt jotain, koska en voi viedä koiraa tuossa kunnossa kotiin ja vain toivoa parasta. Se epätietoisuus, että vika olisikin jossain tärkeässä sisäelimessä...

Ehdin keskustaan Nesteelle roskis Rolls'iin syömään kunnes puhelin soi, että ultassa oli löytynyt lisää nestekertymiä ja aloittavat leikkauksen. Aikoivat soittaa 2-3 tunnin kuluttua. Laaja verenkuva oli ollut täysin normaali.

Olo oli jälleen hieman helpottuneempi, kohtu on poistettava osa. Wiimalla on jo tarpeeksi ihania lapsia maailmalla ja tärkeintä on nyt sen oma hyvinvointi, maksoi mitä maksoi. Lähdin siis tappamaan aikaa töihin.
Ehdinkin huhkia kolme tuntia, kunnes sydäntä alkoi kylmätä kun mitään ei ollut kuulunut yhteensä neljään tuntiin eikä puhelimiin vastata.

Riikka hyppäsi taas kyytiin. Olin varautunut pahimpaan. Matkalla hoitaja soitti Wiiman olevan leikattu ja heräämössä. Kiitin ja suljin puhelimen, halusin kuulla loput paikanpäällä. Tiesin ettei ole mennyt kuin elokuvissa.

Eikä mennytkään. Eläinlääkäri kertoi, että kohtu oli ollut puhjenneena ja puhkeamaisillaan useista kohdista, syytä ei tiedetä. Yleensä puhjenneet kohdut ovat olleet turvonneita, mutta tämä oli ollut ihan kiinteä ja muuten normaali. Märkää oli valunut vatsaonteloon ja sitä oltiin huuhdeltu leikkauksen yhteydessä. Ongelma tässä on että mätä saattaa aiheuttaa vatsakalvontulehduksen jonka jälkeen se on soronoo. Yhden antibioottikuurin sijasta saatiin toinenkin vahva kuuri Baytrilia. Lisäksi kipulääkitys (Tramalinia ja Metacamia), joka sekin osaltaan on riski koiran munuaisille.

Lääkkeet ja päiväkirja muistin virkistämiseksi

Paljon on muistettavaa. Lisää lääkkeitä perjantaina, tikkien poisto 10-14pv:n kuluttua, pitää pissattaa illalla, kuume ei saa nousta, tassut täytyy pitää lämpimänä, pitää tarkkailla haavaa, haavateippi pois parin pv:n päästä, puhdistus haalealla vedellä jos tarpeellista, osa lääkkeistä kahdesti päivässä, osa kerran päivässä x-määrä jne. Huhhuh. Mutta koira on hengissä ja pienestä olikin kiinni. Seuraavastä päivästä tuskin olisi enää selvinnyt ilman leikkausta.

Juuri kotiin saavuttu.
Kotiinpäästyä oli sydäntäraastavaa kuunnella sitä vinkumista, vaikka hoitaja varoittikin että ensimmäinen yö tulee olemaan todella tuskainen ja vaatii valvontaa. Yöllä toisen tramalinin jälkeen tilanne selvästi helpottui, Wiimalla alkoi silmät kirkastua ja ympäristö kiinnostaa. Minäkin nukahdin, mutta kello soi tunnin välein.

Tänäaamuna neiti pyysi itse ulos tarpeilleen ja heilutteli jo häntäänsä. Riikka oli tuonut ovelle maitoa ja Geisha suklaata :) Otin tötterön pois hetkeksi, jotta saa nukkua normaalisti, tuntuu vierastavan tuota. Eikä onneksi ole vielä kiinnostunut haavastakaan. Syötin siinä aamulääkkeet, ja tarjosin juustopalaa, mikä ei vielä mennyt kurkusta alas mutta hampaiden väliin sentään :D Ja vihdoin suostui juomaan itse vettä. Pienistä askelista ollaan tyytyväisiä!

Kaksi kriittisempää yötä on vielä edessä ja kaksi viikkoa pakkolepoa. Onneksi saan tänne apujoukkoja, jotta pääsen töihinkin. Jospa tämä tästä...Onneksi on ihanat tukijoukot ympärillä, kiitoksia siitä teille! ♥